Ollaanko hetki puhumatta aluevaaleista? Kyllä? Hienoa. Sen sijaan voidaankin puhua vaaleista ylipäänsä.

Kuntavaalien siirtyminen eteenpäin kesäkuuhun sotki kaikkien suunnitelmat, ja kampanja-ajan pitkittyminen veti loppuun kovimmankin vaalipöhisijän. Kun vaalitoimitsijaryhmämme oli laskenut äänet loppuun ja vielä tarkastuslaskenut ne, olo oli epätodenmukainen. Tässäkö tämä nyt vihdoin oli? Takana on kuukausien puserrus: kampanjamiitit; teemojen ja sisältöjen työstö; flaikuttaminen, oheistapahtumat ja potentiaalisten äänestäjien kanssa käydyt keskustelut. Kaikki ohi, mutta levätä ei kuitenkaan ehdi: luottamuspaikkaneuvottelut ovat pitkä ja raskas prosessi, johon osallistuu kymmeniä ihmisiä, ja jonka loppuun saaminen tarkoittaa valtuustokauden alkamista. Lepääminen jää luksukseksi.

Pois lukien helsinkiläiset, joiden ei tarvitse murehtia aluevaaleja, seuraava vaaliton vuosi suomalaisille on 2026 – siis viiden vuoden päästä. Ensin on aluevaalit 2022, eduskuntavaalit 2023, europarlamentti- sekä presidentinvaalit 2024, ja viimein 2025 kuntavaalit joiden yhteydessä on aluevaalit. Pelkästään tämän listan lukeminen hengästyttää, enkä edes halua vielä ajatella miten raskasta seuraavat vuodet tulee olemaan puolueille, tukitiimiläisille ja ennen kaikkea ehdokkaille.

Poliittinen toiminta Suomessa perustuu pitkälti vapaaehtoiseen aktiivisuuteen, jonka palkkana on muuttunut maailma ja vähäiset yöunet. Puhuttiin sitten kokouksista paikallistason kuppiloissa tai johtotason kabineteissa, kansalaisyhteiskunnan ja demokratian eteen tehtävä työ on tauottoman loputonta, ja seuraavina vuosina se kulminoituu entistä enemmän: jos ei ole kokoustamassa, suunnittelemassa tulevaisuutta tai käyttämässä päätäntävaltaa, on todennäköisimmin kampanjoimassa. Ilman tukitiimien tukea tehtävä olisi mahdoton, sillä tukitiimiläiset ovat ehdokkaidensa (ja samalla toistensa) lähimmät auttajat niin sisällön suunnittelussa kuin henkisessä tukemisessakin. Juuri siksi olisikin tärkeää, ettei antaisi kisaväsymyksen iskeä kiinni vaan lähtisi mukaan tiimeihin ja poliittisten paikallisyhdistysten toimintaan ylipäänsä; jopa ehdokkaaksi, jos se tuntuu oikealta ratkaisulta. On kliseistä sanoa, että kuka tahansa voi lähteä ehdolle, mutta totta se on: kuka tahansa voi lähteä ehdolle sillä lista, joka on täysi, on arvokkaampi kuin lista, joka nojaa pariin superehdokkaaseen.

Jatkuvan syötön vaalihumulla on kuitenkin yhteiskunnallinen vaaransa. Siinä missä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänestysprosentti edellisiin eduskuntavaaleihin (2017) nousi kaksi prosenttiyksikköä (70.1% à 72.1%), tämän vuoden kuntavaaleissa suunta oli toinen: vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 58.9%, matala jo sekin, mutta kuntavaaleissa 2021 enää 55.1%. Nopeasti katsottuna 3.8 prosenttiyksikköä ei tunnu niin isolta määrältä, mutta kaikkiin äänioikeutettuihin suhteutettuna se tarkoittaa, että lähes 169 500 suomalaista jätti äänestämättä. Tilanne olisi sama, jos esimerkiksi koko Jyväskylä sekä Imatra olisivat jättäneet äänestämättä.

Lupasin, että en puhu aluevaaleista. Nyt rikon sen lupauksen jo toistamiseen ja totean, että aluevaalien suurin vaara on, että jo valmiiksi matala äänestysinnostus laahaa entistä matalammalla, ja se on sekä suora että epäsuora uhka demokratialle. Voimmeko me enää puhua demokratiasta, kun lähes puolet siihen oikeutetuista ei käytä ääntään? Ratkaisua ei silti meinaa löytyä, sillä vaikka vaaleissa äänestäminen on oikeus ja näkisin että jopa minimivelvollisuus, on se vapaaehtoista.

Valtio, joka rankaisisi äänestämättä jättämisestä vaikkapa sakoilla ei ole enää demokratia.

Nähtäväksi jää, mikä ensimmäisten aluevaalien äänestysprosentti tulee olemaan. Hallaa tekee myös se, että kaikista ideaalisin kampanjointiaika on juuri vuodenvaihde ja etenkin joulun välipäivät. Varmaa on kuitenkin se, että yleinen vaalipöhinöinti yksinään ei riitä aktivoimaan kansaa äänestysuurnille, ja vastuu onnistumisesta levännee pitkälti ehdokkaiden ja heidän tiimiläistensä harteilla. Joulukuun pyhät menevät siis kampanja-asioiden hoitamisessa, mutta ei se mitään: levätä voi sitten helmikuussa ennen kuin uudet aluevaltuutetut aloittavat valtuustotyöskentelyn maaliskuun ensimmäinen päivä.

Kappas.

Puhuttiin sittenkin aluevaaleista.

Aisha Benahmed
Tampereen seudun vihreiden nuorten varapuheenjohtaja

“Olen pahoitellut sitä, että joku on pahoittanut mielensä.”

---

Niiden piti olla yhdet syksyn hauskimmista opiskelijabileistä, mutta lähdin kotiin ennen kuin kello oli 11. Kotona purskahdin itkuun, eikä siitä ollut tulla loppua. Tunsin valtavaa häpeää. koin itseni arvottomaksi ja likaiseksi. Se, että seksuaalisen ahdistelun, väkivallan ja jopa raiskausten kohdalla puhutaan uhrin pukeutumisesta voi perustua ajatukseen uhrin suojelemisesta. Omalla kohdallani häirintä sai miettimään, olisinko voinut pukeutua toisin, olisinko voinut tehdä jotain toisin. Syytin itseäni, vaikka ainoa syyllinen oli tietysti tekijä itse.

Kun uhrin toimintaan kiinnitetään huomiota, missä menee raja? Olisiko pitänyt meikata vähemmän, pukeutua pitempään mekkoon tai lähteä kotiin aiemmin? Oikeastaan naisille turvallisinta olisi pysyä kotona ja käyttää löysiä peittäviä vaatteita – kuten Afganistanissa?

Kun poliisi oli siepannut, raiskannut ja murhannut 33-vuotiaan Sarah Everardin Lontoossa, parlamentin jäsen ehdotti, että miehille asetettaisiin ulkonaliikkumiskielto iltakuuden jälkeen. Ehdotus oli provokaatio, mutta kertoo kulttuuristamme paljon, että yhä niin usein päädytään puhumaan ennemmin uhreista ja rajoittamaan naisten toimintaa kuin esittämään ratkaisuja. Ja aina kun uhrin tekemiset liitetään uhriksi joutumiseen, kasvatetaan samalla uhrin syyllisyyden ja häpeän taakkaa.

Seksuaalinen häirintä ja väkivalta ei lopu, vaikka jokainen suomalainen pukeutuisi verkkaritakkiin. Itselläni oli muuten verkkaritakki päällä´tuona iltana. Sen sijaan on puututtava väärintekijöiden toimintaan.

Kun joku sanoo, ettei keinoja johonkin puuttumiseksi ole, tarkoittaa se yleensä ettei ole halua. Sillä keinoja löytyy aina kun on tahtoa. Sen osoittaa esimerkiksi Suostumus 2018 kampanja raiskauksen määritelmän muuttamisesta suostumusperustaiseksi.

Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa lapsille on jo varhaisessa vaiheessa opetettava ja kerrottava oman kehon koskemattomuudesta. Häirintää tulee ennakoivasti vähentää myös tunnetaitojen opetuksella. Turvataitokasvatuksen (THL: malli) avulla lapset ja nuoret oppivat taitoja, joilla he voivat välttyä joutumasta paitsi houkuttelun, ahdistelun ja seksuaalisen hyväksikäytön tilanteisiin,  myös kiusaamisen, alistamisen tai väkivallan tilanteisiin, tai niihin joutuessaan osaavat suojella itseään ja puolustaa rajojaan.

Kaupungin avustuksia erilaisille järjestöille ja hankkeille jaettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka ne huomioivat yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden toiminnassaan.

Kaupunkisuunnittelulla, kuten valaistuksella ja kulkureittejä suunnitelemalla voidaan tehdä paljon turvallisuudentunteen parantamiseksi. Poliisien kanssa voidaan tehdä yhteistyötä nuorten kohtaamaan seksuaalisen häirintään puuttumiseksi. Voidaan kerätä hyvät mallit muista kunnista, miettiä yhdessä keinoja ja kuulla asiantuntijoita.

Tunnen aivan liian monta, jotka ovat kertoneet kohtaamastaan häirinnästä, myös raiskauksista. Uusimmassa kouluterveyskyselyssä yläasteikäisistä tytöistä puolet kertoi kohdanneensa seksuaalista häirintää vuoden aikana. Silti en tunne ketään, kuka olisi hakenut oikeutta viranomaisteitse. #metoo-keskustelu on onnistunut purkamaan seksuaaliseen häirintään, ahdisteluun ja väkivaltaan liittyvää häpeää, mutta yhä moni vaikenee ja jättää hakematta oikeutta.

Uhrin taakka on painava. Ei lisätä sitä enää yhtään.

____________________

Vaasan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Maria Tolppanen kertoi Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa 25.9. ja myöhemmin mielipidekirjoituksissaan, että seksuaalinen häirintä ei ole uhrin vika, mutta tyttöjen pitäisi miettiä pukeutumistaan. Muista kulttuureista tuleville tulisi kertoa kuinka täällä on sopivaa toimia, ja että kaupungilla ei ole juuri keinoja puuttua häirintään. Nousi kohu, joka keskittyi erityisesti uhrien syyllistämiseen. 

Tolppanen kommentoi asiasta närkästyneitä käyttäen hyvin karkeaa kieltä, ja kertoi esittäneensä ajatuksensa yksityisenä henkilönä, vaikka allekirjoitti mielipiteensä kaupunginhallituksen puheenjohtajana. SDP:n ryhmäkokouksen jälkeen demareiden ryhmäpuheenjohtaja kertoi Tolppasen pahoittelevan asiaa. Tolppanen ei suullaan esittänyt pahoitteluita tai anteeksipyyntöjä. Facebookin Puhetta Vaasassa-ryhmässä hän sen sijaan kertoi, ettei ole pahoitellut omia tekemisiään. Sen sijaan hän sanoi: “Olen pahoitellut sitä, että joku on pahoittanut mielensä.”

---

Lotta Alhonnoro
Puheenjohtaja
Vaasan vaalipiirin vihreät

Miten maaseudun ja maakuntien muuttotappio käännetään? Suomessa käydään kovaa kulttuurisotaa liberaalien ja konservatiivien välillä, mutta välillä keskustelua seuratessa tuntuu siltä että jakolinja on myös rankasti muodostumassa koulutettujen naisten ja kouluttamattomien miesten välille.

Tästä jakolinjasta puhutaan useasti myös matalasta syntyvyydestä puhuttaessa, kuten vaikkapa viime viikolla tässä Aamulehden kolumnissa jossa raflaavasti klikkiotsikon kautta vastuu heitetään naisten nurkkaan: “Jos suomalaisnaiset eivät ala pian synnyttää, meitä odottaa julma tulevaisuudenkuva – koiriakin on kohta enemmän kuin lapsia”.

Itse olen omituinen väliinputoaja: sikatilalla kasvanut, matalasti koulutettu, maalla asuva viherliberaali. Mikä ihmeen ilmiö tämä tälläinen on? Vastakohtani lienisi kaupungista ja akateemisista lähtökohdista oleva, korkeasti koulutettu perussuomalainen nainen – tiedän heitäkin. Mutta enemmistö meistä jakautuu enenevissä määrin konservatiiveihin ja liberaaleihin, vasemman ja oikean laidan menettäessä arvoaan.

Miksi minusta tuntuu että nämä kaksi osapuolta vain etääntyvät toisistaan koko ajan enemmän? Ja miksi minusta tuntuu että se on viimeinen naula maaseudun elinvoiman arkkuun?

Annapas kun kerron. Koska me emme enää keskustele. Me huudamme tyhjyyteen. Meillä on Facebook jossa voimme hymistellä omassa kuplassamme omalle porukallemme. Jos meillä ei ole mitään sanomista niin voimme silti laittaa nauruhymiön Jussi Halla-Ahon, Päivi Räsäsen tai Maria Ohisalon somepäivityksiin tai jakaa meemin. Päivän hyvä työ tehty.

Tämä ei toki ole mitään uutta, Facebook on ollut olemassa jo viitisentoista vuotta. Mutta se on tehnyt monesta meistä mielipideautomaatteja, joilla ei ole milliäkään tilaa nyansseille. Voisimme koska tahansa ulkoistaa nykyisen tasoisen poliittisen debaatin tekoälylle joka vain toistaisi vastakkaisia argumentteja vailla mitään empatiaa.

Niin, piti kertomani että miksi tämä on maaseudun kuolemaksi? Koska koulutetut nuoret eivät halua jäädä alueelle jossa ilmastolakkolaisille nauretaan tai maahanmuuttajiin suhtaudutaan kuin roskasakkiin. Koska heitä ei kiinnosta rakentaa elämäänsä alueella jossa naisjohtajia vähätellään tai jossa johtajuus näyttäytyy lähinnä yhdelle sukupuolelle ulkoistettuna hommana.

Joten jatketaan nauruhymiöitä, jatketaan meemeilyä, vähättelyä ja naureskelua. Jatketaan tämän kuopan kaivamista omien jalkojen alla, ja katsotaan mihin se tie vie.

Nyt vaan synnyttämään!

Mikko Jokipii
Toiminnanjohtaja
Vaasan vaalipiirin vihreät

Laadukas ja turvallinen varhaiskasvatus on yksi lastemme tulevaisuuden peruspilareista.

Ensi syksynä Kokkolassa alkaa neljässä päiväkodissa kaksivuotisen eskarin kokeilu. Jos kokeilussa osoitetaan, että kaksivuotisesta eskarista on hyötyä ja valtio päättää muuttaa pakollisen esikoulun kaikille lapsille kaksivuotiseksi, saavat sekä 5- että 6-vuotiaat sen jälkeen maksutonta varhaiskasvatusta käytännössä puoli päivää joka arkipäivä eli esikoulun ajalta.

Jo kokeilun aikana tai viimeistään sitten, jos kaksivuotinen esikoulu ei valtiovallan taholta etene, on Kokkolassa satsattava maksuttomaan päivähoitoon 5-vuotiaille. Tällä hetkellä lapsilla on koulun aloittaessaan isot tasoerot taidoissa ja osaamisessa ja tätä voitaisiin tasata pidemmällä esikoululla tai tarjoamalla lapsille maksuton mahdollisuus kunnalliseen varhaiskasvatukseen ennen eskari-ikää.

Vaikka kannatan kunnallisen päivähoidon ulottamista entistä useampien lasten ulottuville, on mielestäni alle kolmevuotiaiden lasten hoitamista kotona myös tuettava. Pikkulapsiperheet tietävät itse, mitä he tarvitsevat ja heillä on oltava aidosti mahdollisuus valita, hoitavatko pienet lapsensa kotona vai laittavatko heidät päivähoitoon.

Kotihoidon kuntalisän eli Kokkola-lisän nostaminen sekä neuvolan, lapsiperheiden kotipalvelun ja lastensuojelun avohuollon toimivuuden säilyttäminen ovat tärkeitä asioita lapsiperheiden tukemisessa.

Toisaalta myös on varmistettava, että kotona syystä tai toisesta olevien vanhempien lapsilla on jatkossakin oikeus kokopäiväiseen kunnalliseen varhaiskasvatukseen; tämä oikeushan palautettiin vasta viime syksynä.

Hanna Cygnel
terveyskeskuslääkäri, kuntavaaliehdokas (vihr.)
Kokkola

Vaalimainoksien ja -manifestien perusteella on vaikea löytää puoluetta ja ehdokasta, jonka mielestä nuoria ei tulisi kuunnella päätöksenteossa. Todelliset karvansa puolueet ja päättäjät kuitenkin pääsevät näyttämään itse valtuustotyössä, jossa totuus usein paljastuu. Näin kävi Seinäjoen valtuustossa, jossa äänestettiin nuorisovaltuuston aloitesta vegaaniruuan tarjoamisesta Seinäjoen kouluissa. 

Aloite oli hyvin laadittu, ja ruoka- ja siivouspäällikön sekä kaupunkiympäristöjohtajan laatima vastaus positiivinen: syksystä 2021 vegaaniruokaa alettaisiin tarjota halukkaille kaikissa kouluissa. 

Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin torpata aloitteen äänin 25-22. Huolena oli paitsi hinta, myös ravintoaineiden saanti ja ilmeisesti ihan yleisesti se, etteivät tietyt valtuutetut oikein pidä ajatuksesta, että Seinäjoeltakin löytyy vegaaneja. Saati, että heidän vakaumustaan kunnioitettaisiin.

On aivan totta, että vegaaniruuan tarjoamisen kustannukset ovat annosta kohden prosentuaalisesti kalliimmat. Annoksia kuitenkin tehdään suhteellisen vähän, joten todellinen rahamäärä tuskin nousisi päätähuimaavaksi. Vastauksessa aloitteeseen ei myöskään esitetty lisärahoitusta, joten oletan summan mahtuvan ruokapalveluiden talousarvioon. 

Ruuan ravintoarvoista taas voi olla huolissaan ihan koko väestön suhteen, ei vain vegaanien tai kasvispainotteisten ruokailijoiden osalta. Jos koulu tarjoaa nuorelle ruokaa, jota hän voi hyvällä omallatunnolla syödä, nimenomaan autetaan nuorta saamaan kaikki tarvittavat ravinteet ruuasta. Kokemukseni mukaan vegaanit myös ovat keskivertoa paremmin selvillä siitä, mitä heidän syömänsä ruoka sisältää ja miten he varmistavat kaikkien tarpeellisten ravintoaineiden saannin. 

Tällä hetkellä vegaaniruokaa ei tarjota kuin lääkärin määräyksestä, mikä asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan. Vegaaninuoret eivät saa lain edellyttämää kouluruokaa, vaan joutuvat itse tuomaan lounaansa kouluun.

Huomionarvoista ja huolestuttavaa päätöksessä on se, että torpatun aloitteen tekijöitä ovat nuoret itse. Ne samat henkilöt, jotka kouluruokaa syövät. Nuorisovaltuuston jäsenistä tuskin jokainen on vegaani, vaan jäsenet ovat tehneet juuri niin kuin valtuutetun, kuntalaisten edustajan, kuuluu tehdä: tuoneet esiin edustamansa ryhmän äänen.

On käsittämätöntä, että valtuusto kieltäytyi kuuntelemasta nuorten toiveita heidän omaan arkeensa liittyen. Alle 18-vuotiaat ovat erityisessä asemassa kuntademokratiassa, sillä he eivät pääse vaikuttamaan kuntavaalien tai muidenkaan vaalien tulokseen äänestämällä. Siksi heidän äänitorvekseen on luotu nuorisovaltuusto, joka pyrkii tuomaan esiin nuorten näkökulmaa päätöksentekoon. 

Nuorten ääntä on erityisen tärkeä kuunnella, sillä he ovat kaupungin tulevaisuuden veronmaksajat. Ellei kaupunki onnistu olemaan nuorille hyvä paikka elää, he etsiytyvät muualle. 

Moni miettii, miten tehdä kotikunnastaan houkuttelevampi paikka nuorille, miten sitouttaa nuoret kotikuntaan ja miten houkutella kuntaan uusia, nuoria asukkaita. Tässä yksi helppo vinkki: Kuunnelkaa nuoria päätöksenteossa. Ottakaa nuorten toiveet aidosti huomioon, älkääkä vain todetko, että kyllä me tiedetään paremmin.

Laura Alakokko
Kuntavaaliehdokas
Seinäjoki

Kuntien ja kaupunkien valtuustoissa päätetään kuntalaisten jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista: mihin kohtaan kylää uusi yritys saa rakentaa toimitilansa, missä sivukylissä on oma kyläkoulu tai pääseekö kaikki alle 16-vuotiaat ilmaiseksi kaupungin uimahalliin. Puoluepolitiikalla on loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä näiden päätösten kanssa.

Vaalikampanjointi on parhaillaan kovenemassa ja jokainen puolue pyrkii tuomaan esille omia näkemyksiään, kuinka kuntaa tai kaupunkia tulisi kehittää ja mihin asioihin panostaa. Ei voi olla panematta merkille, että lähes kaikki puolueet ajavat loppujen lopuksi ihan samoja asioita: kunnan elinvoimaisuutta, peruspalveluita ja eri ikäluokkien hyvää elämää.

Itse olen ollut kuntapolitiikassa mukana varavaltuutettuna nyt neljä vuotta, ja istunut saman ajan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunnassa. Taisi olla ihan ensimmäinen kokous, jossa keskustelimme, että lautakunnassa unohdamme puoluerajat ja teemme aidosti yhteistyötä kasvatus- ja opetusasioissa. Ihme kyllä, näin myös tapahtui. Keskustelua on toki käyty välillä hyvinkin vilkkain sanankääntein, ja kaikesta ei aina ole oltu samaa mieltä. Ilmapiiri on kuitenkin koko ajan pysynyt hyvänä ja yhteistyötä on sujuvasti tehty yli puoluerajojen.

Haluaisin nähdä samaa myös valtuuston kokouksissa. Mielestäni varsinkin kuntapolitiikassa kaikkien valituksi tulevien tulisi unohtaa puoluerajat ja tehdä aidosti yhdessä töitä kunnan tai kaupungin, sen asukkaiden ja tarvittaessa koko seutukunnan eteen. Mitä me saavutamme sillä, että joku hyvä idea jää toteutumatta vain siitä syystä, että sen keksi jonkun “väärän” puolueen edustaja?

Anne Ylihärsilä
Vihreiden 1. varavaltuutettu
Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen
Kuntavaaliehdokas Kauhajoella

Julkaistu Keskipohjanmaassa 19.5.2021

Rahaa ja resursseja ei saada sosiaali -ja terveysalalle yhtään enempää, se on karu fakta. Työn prosesseja voidaan kuitenkin aina kehittää ja arvovalinnoilla ohjataan resursseja. Päätöksiä tehdessä tulee todella pohtia mikä vaikutus niillä on yksilölle. Kun haetaan säästöjä, tulee miettiä niiden vaikutuksia käytännössä.

Epävirallisena omaishoitajana on Tanja törmännyt liian usein Sääntö-Suomeen. Tarvitaan lausuntoja ja todistuksia sinne ja tänne yllättävän uudistuksen tai muutoksen vuoksi. Se ei ole ihan yksinkertaista. Paras tai pahin esimerkki on, ettei erikoissairaanhoidossa osastolta voida kirjoittaa todistusta henkilökohtaiseen avustajaan. Terveyskeskuksen jatkohoidossa sama tilanne. Todistuksen avustajaan saa erikseen lääkärin vastaanotolla käydessä.

Minna törmäsi puolestaan sääntöön että terveyskeskuksen vuodeosaston lääkärintodistus kotihoidon tarpeen lisäämisestä ei riitä kotihoidolle. Tarvitaan kotihoidon lääkärin tai palvelutarpeen ohjaajan arvio. Kotihoidon lääkäri onkin Helsingissä, käy kerran kuussa Kokkolassa. Pienessä piirissä on tullut mieleen että jaksaako hoidettava odottaa lääkäriä, vai onko mitoitus hoidettu niin, että lääkäriä ei tarvitakaan. Tarvitaan ehkä sairaalapaikka.

Hoitajien määrä on määritetty niin vähäiseksi, ettei ole pelkoa että kotihoito olisi liian runsasta. Mutta kotihoitoon on kuulemma resursoitu, ja perinteisiä vanhainkotipaikkoja on vähennetty. Tai ainakin tullaan resursoimaan. Milloin? Hoitajien työtä rajoitetaan, näin saadaan melkoinen porukka ravaamaan asiakkaan luona. Yksi hoitaa asiakkaan, toinen vie roskapussin, kolmas siivoaa, neljäs vaihtaa palaneen lampun, viides sulakkeen… nämä ovat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta haluamme pyrkiä vaikuttamaan näihin byrokratian rattaisiin.

Kotihoidossa on olemassa sekä sairaanhoitajia että perus-/lähi-/kodinhoitajia. Nykyäänhän ne ovat kaksi tutkintoa, sairaanhoitaja tai (terveen, eli lähi, perus, kodin) -hoitaja. Mielestämme kotihoitoon tulisi oikeasti panostaa esimerkiksi järjestämällä lähihoitajille aikaa olla fyysisesti läsnä, yksi hoitaja, tai vaikka parin kanssa hoitaisi meidän vanhukset. Etäyhteys ei korvaa ihan oikeaa läsnäolevaa hoitajaa. Ja sairaanhoitajalle järjestettäisiin aika tehdä sairaanhoidon tehtävät. Siellä on jo optimointikeskus, on piirit, mutta tiedonkulku! Miksi hoitajien määrä on niin pieni että he eivät ehdi, tai ennemmin miksei hoitajille anneta aikaa hoitaa.

Hoitajien tehtävät on rajattu kodeissa. Emme näe että hoitajan tarvitsee alkaa silittämään pöytäliinaa, viemään roskia, vaikka äiti-ihmisenä näkisimme että senkin voisi viedä mennessään. Mutta jos he saisivat hoitaa. Katsoa että kotona asuva saisi ruuan syötyä, lääkkeet otettua, kysyisi päivän kuulumiset, useinhan tuon ikäisellä alkaa kaveriverkosto harvenemaan, ja askel ei yllä kotikynnyksen yli. Keittotaito saattaa unohtua, mutta kotiasujan virkeys ja mukana maailman menossa oleminen voi auttaa havaisemaan esim tulehdukset ennen kuin tila käy liian vaikeaksi.

Hoitajat eivät viihdy työssään, jos heillä ei ole mahdollisuutta tehdä työtään hyvin. Mielestämme tässä voisi olla myös luova. Hoitajilla on heikot palkat, niihin emme voi vaikuttaa, mutta jos sen lisäksi joutuu tekemään työn alle puolessa sen vaatimasta ajasta, päivästä toiseen, emme ihmettele että on vaikeaa houkutella alalle riittävästi ammattitaitoista väkeä.

Vihreät Kuntavaaliehdokkaat Kokkolassa
Tanja Joutsen-Bergbacka ja Minna Roukkio-Taipale

Miksi ihmiset ovat niin suvaitsemattomia erilaisuutta kohtaan? Usein tämä johtuu pelosta, jota itselleen tuntemattoman ja oudon kohtaaminen synnyttää. Tämä on osittain synnynnäinen vaisto, mutta kivikautisista vaistoista voi kuitenkin opetella pois ja älyllinen ihminen voi päättää olla alistumatta vaiston aiheuttamaan pelkoon. Hyvin suuri osa erilaisuuden pelosta on myös ympäristön tuotetta, opittua vanhemmilta ja muusta yhteiskunnasta.

Erilaisuutta ja siitä johtuvaa syrjintää voi olla monenlaista. Suvaitsemattomuutta voivat kokea niin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kuin maahanmuuttaneetkin ja syrjivää kohtelua voivat saada osakseen myös vammaiset tai esimerkiksi naiset työelämässä. Rasismi on mm. etnisestä taustasta, kielestä tai ihonväristä johtuvaa syrjintää.

Tulin Suomeen niin kuin monet muutkin maahanmuuttajat, unelmaa etsien, haaveillen paremmasta. Kotimaassa ei ole tarjolla mahdollisuuksia, naisten asema rajoittaa asioiden toteuttamista, on köyhyyttä ja koulutusmahdollisuudet huonoja. Moni tahtoo lähteä maahan, jossa on demokratia, sukupuoltenvälinen tasa-arvo, pienempi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, korruptoitumaton yhteiskunta, tasavertaiset mahdollisuudet ihmisille ja enemmän mahdollisuuksia.

Suomessa ihonväri on kuitenkin jatkuvasti este sille, mitä voit olla ja tehdä. Koskaan et ole tarpeeksi hyvä vain sen vuoksi, mikä on ihonvärisi tai nimesi.

Kokemastani rasismista vain hyvin pieni osa on sitä, että kadulla huudeltaisiin perään ja nimiteltäisiin. Toki sitäkin olen kokenut. Suurin osa rasismista tapahtuu jokapäiväisessä elämässä, asioidessa esimerkiksi virastoissa tai kaupoissa, ihan tavallisten ja näennäisen fiksujen ihmisten toimesta. Sellaisten, jotka ovat hyvissä ja arvostetuissa ammateissa. Arkipäivän rasismi on sitä, ettei tule kohdatuksi samoin kuin kantasuomalaiset, ei oteta tosissaan, ei huomioida, vältellään, puhutaan epäkunnioittavasti ja tylysti ja joskus ihan suoranaisen ilkeästi. Tai sitä, että epäillään jostakin ilman mitään syytä. Se ilmenee myös katseissa ja äänensävyissä.

Sitten on tietenkin se kaikille tuttu sosiaalisessa mediassa tapahtuva rasismin muoto. Sitä tapahtuu nimettömänä, mutta myös ihan omalla nimellä ja naamalla. Se ei useinkaan kohdistu henkilökohtaisesti itseeni, mutta se satuttaa, vaikka se kohdistuisi ihan vain yleisesti maahanmuuttajiin. On järkyttävää lukea, kuinka raakaa ja vihamielistä tekstiä ihmiset voivatkin kirjoittaa. Eikä kirjoittajina ole aina edes tuntemattomat trollit, vaan esimerkiksi poliittisiin virkoihin pyrkivät henkilöt.

Rasismia on myös se, että yhteiskunta ja päättäjät laittavat maahanmuuttajat asumaan omille alueilleen erilleen muusta väestöstä. Ja se kun joku ei halua ulkomaalaisia asumaan omaan kerrostaloonsa. Se, että maahanmuuttajille tyrkytetään työpaikaksi ainoastaan siivousalaa tai maahanmuuttajataustaisia nuoria ei kannusteta pyrkimään korkeampaan koulutukseen, vaan heille ehdotetaan jotain vähemmän vaativampaa kuin muille ikätovereille, on myös ihmisten eriarvoista kohtelua etnisen taustan vuoksi. Rasismi ilmenee yhteiskunnassa myös siten, että työnhaussa ulkomaalaisen nimen takia ei kutsuta edes työhaastatteluun, vaikka hakijalla olisi parempi CV kuin muilla. Tai siten, että vuokra-asuntoa etsiessä maahanmuuttajataustainen saa jatkuvasti vuokranantajilta vastaukseksi, että asunto on jo mennyt.

Rasismi voi aiheuttaa sen kokijalle tutkimusten mukaan ahdistusta, masennusta, itsesyytöstä ja häpeää. Se aiheuttaa myös aggressioita ja epäluottamusta yhteiskuntaa kohtaan. On selvää, että toisia ihmisiä kunnioittava ja hyväksyvä yhteiskunta on kaikkein harmonisin yhteiskunta. Rasismin uhka ei kuitenkaan poista maahanmuuttoa Suomeen. Me muutamme tänne monenlaisista syistä; osa meistä joutuu lähtemään pois kotimaastaan, koska siellä ei ole turvallista elää, jotkut tulevat tänne tekemään töitä, kun työntekijöistä on Suomessa pula ja jotkut meistä vain rakastuvat. Kaikenlainen rasismi satuttaa, ja yhteiskunnan päättäjien tulisi purkaa sitä pois yhteiskunnan rakenteista, koulujen tulee opettaa erilaisten ihmisten hyväksymistä, yksilöiden tulisi havahtua omaan asenteellisuuteensa ja antaa mahdollisuus muista kulttuureista tuleville ihmisille. Kun rasismia havaitaan eri tilanteissa ja siihen ei puututa, se hiljaa hyväksytään. Rasismin hyväksyminen täytyy lopettaa, ja siihen tarvitaan ihan jokaista. Minä en hyväksy rasismia ja lupaan puuttua siihen, jos sitä havaitsen ympärilläni. Toivottavasti teet niin sinäkin!

Faisa Egge
Kuntavaaliehdokas Kokkolassa

Kaupunki näyttää hyvin erilaiselta, jos sitä katsoo lapsen silmin. Löytyykö kiinnostavia kiipeilypaikkoja, leikkivälineitä tai kulkureittejä? Lapsi kyllä keksii tekemistä vaikka keskellä katua, mutta viihtyisästä se on kaukana, turvallisuudesta puhumattakaan.

Yhteistä tilaa on rakennettava kaikille. Ikään, sukupuoleen tai fyysisiin rajoitteisiin katsomatta. Tästä on kyse feministisessä kaupunkisuunnittelussa, tai kaikki käyttäjäryhmät huomioivassa kaupunkisuunnittelussa.

Siinä missä lapsia voitaisiin huomioida paremmin keskusta-alueilla, nuoret ovat ehkä pahimpia väliinputoajia. Yleensä keskustellaan enemmin siitä minne kaikkialle nuoret eivät ole toivottuja kuin siitä, miten nuoret saataisiin viihtymään. Nuorilla on yhtäläinen oikeus kaupunkitilaan kuin muillakin. On upeaa, kun kaupunkiin saadaan skeittiparkki, ja nuorisotalot ovat tärkeitä, mutta niiden lisäksi nuoret pitää ottaa huomioon myös muualla kaupungissa. Nuoria pitää kuulla, ja heidät pitää ottaa mukaan suunnittelemaan.

“Pääsitkö turvallisesti kotiin?” Keväällä nousi keskustelu naisten kokemasta väkivallasta ja pelosta. Monelle miehelle tuli yllätyksenä, kuinka paljon naiset miettivät turvallisuutta: suunnittelevat kulkureittejä, pukevat lenkkikengät ja esittävät puhuvansa puhelimessa ollakseen turvassa. Hyvä kaupunkisuunnittelu pyrkii muuttamaan tämän. Kuinka avaraa tilaa rakennetaan, minkälainen on valaistus ja onko esteettömyys huomioitu? Julkisen tilan on oltava turvallista kaikille.

Laajemmassa mitassa kyse on siitä, että suunnittelulla torjutaan alueiden eriytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Tätä tavoitetta tukevat monimuotoiset asuinalueet, joilla on sekaisin omistusasuntoja, vuokra-asuntoja ja tuettua asumista. Yhtä lailla tärkeää on huolehtia riittävistä palveluista kaikilla alueilla.

Kaikki asukkaat huomioivan kaupunkisuunnittelun lähtökohtana on, että liikkumisesta tehdään mahdollisimman helppoa kaikille. Lumisateen vaikutukset ovat erilaiset riippuen alla olevista renkaista. Liikut sitten autolla, lastenvaunujen kanssa, pyörällä tai rollaattorilla – kaikilla pitäisi päästä kulkemaan – turvallisesti. Monessa kaupungissa onkin huomattu, että sillä on iso vaikutus onnettomuuksiin missä järjestyksessä tiet aurataan.

Kotikaupungissani Vaasassa on kokeiltu kansalaisraateja ja osallistavaa suunnittelua. Osallistamista on syytä lisätä joka kunnassa. Näin saadaan aidosti asukkaidensa näköisiä kuntia.

Sen lisäksi päättäjiksi tarvitaan erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Miltä oman kuntasi valtuusto näyttää? Se kertoo paljon siitä, kenelle kaupunkia rakennetaan.

Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja, Vaasalainen valtuutettu ja kuntavaaliehdokas

Lotta Alhonnoro

Kohta on taas aika käydä uurnille ja vaikuttaa siihen, ketkä käyttävät valtaa kunnissa seuraavat neljä vuotta. Se, mistä kuntavaaleissa on kysymys, tuntuu unohtuvan sekä osalta mediasta että itse ehdokkailta. Seuraavassa käyn yhden kunnanvaltuustokauden kokemuksella läpi muutaman tärpin siitä, mitä sinun tulisi huomioida, kun teet äänestyspäätöstä.

1. Suhteellinen vaalitapa

Kuntavaalit mielletään eduskuntavaaleja enemmän henkilövaaleiksi, mikä on sikäli oikein, että kuntatasolla päätettävät asiat ovat usein perin kaukana puoluepolitiikasta (tästä lisää kohdassa kolme). Lisäksi kuntavaalilistoja täytettäessä monelle poliittiselle ryhmittymälle voi tulla kiusaus panostaa laadun sijasta määrään, ja listalla saattaa olla todella erilaisia ihmisiä. Sinun tuleekin muistaa, että kun annat äänesi mielestäsi mahtavalle tyypille, jonka ajatusmaailma vastaa täysin omaasi, annat samalla äänesi listan kaikille muillekin tyypeille, myös sille tyypille, joka on kaikkein mulk-, siis etäimmällä sinun arvoistasi. Kun siis mietit, kenet haluaisit auttaa valtuustoon, mieti hieman myös sitä, ketä et ainakaan haluaisi. Uudistushaluisen tuoreen kasvon vastapainona voi olla vaikutusvaltainen vanha  jarru, tiede- ja sivistyssektorilla ansioituneen henkilön vastapainona taas esimerkiksi armoitettu salaliittoteoreetikko, ja kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa rummuttavan äänillä valtuustoon voi nousta konservatiivinen homofoobikko. Tsekkaa siis listat läpi vähän syvemmin.

2. Vaalilupaukset

Jos ehdokkaasi lataa pöytään asioita, joita hän aikoo läpi päästessään toteuttaa, on hän a) uusi kuntapolitiikassa eikä tiedä b) tietää, mutta valehtelee. Kunnissa muutokset tapahtuvat tuskallisen hitaasti ja aina viranhaltijoiden kautta. Kunnanvaltuusto vetää isot linjat, ja yksittäinen valtuutettu voi lähinnä tehdä aloitteita. Hyvällä onnella aloitteesi kohdistuu asiaan, joka on avarakatseisen ja virkeän viranhaltijan toimialueella ja saattaa edetä jopa valmisteluun. Huonolla onnella vastaus on, että meillä tehdään tätä jo, end of story, vaikka ei edes tehtäisi. Sissivaikuttaminen, eli idean antaminen ilmaiseksi niin, että sen ei tiedetä olevan sinulta, on monella tapaa kunnanvaltuustoa tehokkaampi tapa edistää yksittäisiä tarkkarajaisia asioita. 

Lisäksi, katso kohta yksi, hyvänkin henkilön vaikutusmahdollisuuksia kaventaa hänen ryhmänsä. Se on nimittäin niin, että eritoten isoissa ryhmissä on hierarkia, ja niissä tikkaissa kapuaminen kestää yleensä kauan. Jos käy vielä niin, että ehdokkaasi on ehdolla sitoutumattomana, hänet tullaan isoissa ryhmissä sivuuttamaan täysin eikä hän tule saamaan minkäänlaista asemaa mistään. Isoille ryhmille sitoutumaton on yhtä kuin vaalikarjaa, jota ei enää vaalien jälkeen tarvita. 

Kuntapolitiikan grand old gentlemanit ja -ladyt ovat myös sitä mieltä, että uudet ja nuoret (eli alle 55-vuotiaat) eivät osaa eivätkä tiedä mitään ja on melkein vaarallista antaa heille vastuuta (ja ne, jotka ovat vahingossa sitä saaneet ja onnistuneet, ovat poikkeuksia). Lisäksi olen ihan omin korvin kuullut, että jonkun paljon ääniä saaneen tulos on ryhmässä mitätöity, koska on tiedetty tietää, että äänet ovat tulleet vääränlaisilta ihmisiltä. Kyllä, luit ihan oikein. Ja kyllä, minäkin olin järkyttynyt. Itsehän olen sikäli monikertainen poikkeus, että vaikka minua äänestivät vääränlaiset ihmiset ja olin uusi, alle 55v ja pienestä ryhmästä, minulle jaettiin äänestäjien toimesta kortit, joilla sain yhden kunnan tärkeimmistä nuijista enkä ole edes mokannut sitä hommaa.

Eli spesifien lupausten sijaan sinun kannattaa katsoa ehdokkaasi arvoja, persoonaa ja sitä, mihin hänen intohimonsa kiinnostuu. Kun ihmisen sydän sykkii aidosti jollekin asialle, se tulee läpi hänen kaikessa toiminnassaan eikä vain vaalien alla. Niiden asioiden puolesta hän jaksaa puhua vuodesta toiseen ja pitää niitä esillä.

3. Mitä kunnissa päätetään

Liittyen kohtiin 1 ja 2, yksittäiset ryhmät ja henkilöt saattavat purjehtia kuntavaaleihin teemoilla, joilla ei ole mitään tekemistä kuntien tai niiden päätösvallan kanssa. Tavan äänestäjää tämä saattaa kovasti hämmentää, varsinkin, kun mediakaan ei tässä aina toimi kovin vastuullisesti ja jopa asettaa vaalikoneisiin kysymyksiä teemoista, joihin ei kunnalla ole mitään päätösvaltaa. Kuntavaaleissa ei ole myöskään kyse valtakunnanpolitiikasta eikä kuntavaaleissa äänestetä päämimisteristä tai hallituksesta. Itse asiassa kuntalain painotuksen mukaan kunnanvaltuuston tärkein tehtävä on toimia tulevaisuuteen suuntautuneena kunnan pitkän tähtäimen tavoitteiden linjaajana ja hahmottelijana ja strategisena johtajana.

Etsi siis itsellesi ehdokas, jolla on kyky nähdä kauas tulevaan ja uskallus mennä ajan imuun mukaan sen sijaan, että hän pitää katseen taustapeilissä samalla neliraajajarruttaen kaikkea mahdollista uutta. Etsi ehdokas, joka on rohkea ja intohimoinen, ja joka uskaltaa ottaa vastuuta, jos sitä hänelle vahingossa tarjotaan. Etsi joku, joka ei alistu ja jota ei alisteta. Ja jos mieluisa ehdokkaasi on listalla, jossa on mukana täysin sinun arvojesi vastaisia henkilöitä, valitse joku toinen lista. 

Tässäpä ne! Tsemppiä etsintään!

Niina Laitio
Kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas
Alavus