Seinäjokelainen Teresa Latvajärvi (sit.) on aluevaaleissakin ehdolla oleva apulaisosastonhoitaja.

Olen tässä seurannut sotealan ahdingosta käytävää keskustelua jo pitkään. Tulee vaikutelma, että kunhan vain palkkaus saadaan kuntoon, niin johan alalla maailma aukenee ja ongelmat on pois pyyhitty! Palkkauksesta on puhuttu kuitenkin vuosia, ellei vuosikymmeniä eikä se edelleenkään ole kunnossa. Pitäisikö katse kääntää lähemmäs ruohonjuuritason käytänteisiin – työyhteisötaitoihin ja johtajuuteen?

Harmitusta herättää käytävän keskustelun ja kirjoittamisen sävy, se on hyvin negatiivissävytteinen. Sulkematta pois tosiasioita, niin onhan olemassa myös valtavasti onnistumisia ja tyytyväisiäkin työntekijöitä. Eikö näitäkin puolia voisi tuoda esiin? Hyvä on myös muistuttaa itseään niin ihmisenä kuin työntekijänäkin, että on paljon asioita, joihin voi itse vaikuttaa. On vain otettava se pieni askel – ota vastuuta ja toimi aktiivisesti itse syyttelyn sijaan.

Johtaminen ei ole varsinkaan nykymaailmassa yksinkertaista. Asiat ovat mutkistuneet, samoin sukupolvien väliset erot työn merkityksestä saattavat hiertää. Työhyvinvoinnista huolehtiminen määritetään melko yksipuolisesti johtajan vastuulle, mielestäni se on kaikkien vastuulla. Olen sitä mieltä, että kaikki teot ja tekemättä jättämiset, joilla pyritään tietoisesti vahingoittamaan yhteistä hyvää, kuuluvat epäasiallisen työkäyttäytymisen piiriin. Kukaan ei ole seppä syntyessään missään, mutta yhdessä tekemällä synnytetään yhteistä ymmärrystä asioista.

Peräänkuulutan johtamista, jossa on aikaa nimenomaan henkilöstöhallinnolle. On järjetöntä, että digitalisaation maailmassa esihenkilön päivät useimmin kuluvat työvuorolistojen laadintaan tai sijaisten etsimiseen. Se jos mikä on resurssien haaskausta. Toivottavasti tulevan uudistuksen myötä, myös tällainen menneeseen jämähtänyt toimintatapa tulee tiensä päähän. On aika johtajuudelle, jossa turha ”sälän” tekeminen poistuu ja aika voidaan käyttää hyvän henkilöstöhallinnon kautta työhyvinvoinnin parantamiseen ja tätä kautta se ilmenee positiivisena palautteena asiakastyöhön.

Teresa Latvajärvi
Apulaisosastonhoitaja
Seinäjoki

Aloin yritysten joululahjoja miettiessäni tuumia tätä hyvinvointialueemme kokonaisuutta toisesta kulmasta. Hoitoalalla työtä tekevillä pitää olla halu tehdä alan työtä. Tämän lisäksi työolot tukevat työssäjaksamista: osa hyvinvoinnista on mahdollisuus suunnitella muu elämä. Omalta kohdalta tutuksi on tullut myös kolmivuorotyö tehdasalalla lisineen – tämä sai miettimään eroja näiden välillä.

Hoitotyön vuorolistan alkeista: Vuorolistassa on aamu-, ilta- ja yövuorot, 3 viikkoa kerrallaan. Hoitotyössä noudatetaan yleistä linjausta, eli ylitöitä ei makseta. Näitä kertyy esim. hoitajapulan vuoksi ja sairastumisista. Ylityöt ja pyhäkorvaukset annetaan vapaina 1:1. Työstä maksetaan se mitä TES sanoo. Nykyään on jo mahdollisuus suunnitella vuorolistat itse, esimies vain hyväksyy suunnitelman lista kerrallaan. Vapaat pidetään mahdollisimman pian, koskaan ei tiedä milloin on tuuraajia. Käytännössä hoitajalla on mahdollisuus päästä etelän- tai lapinloman varauslistoille 3 viikon aikataululla. Vuosiloman kesälle sijoittuva osa tiedetään etukäteen. Viikko-osakkeelle pääsee kolmen vuoden välein.

Verrataan lyhyesti tehtaalla työskenteleviin: Heillä on monella myös työt kolmivuorossa. Vuoden vuorolistat jaetaan joulukuussa. Lomatoiveet kirjataan sisäisesti etelän-, ja lapinlomille mahdollisimman pian. Mielellään ajoissa, että tuuraaja löytyy. Käytössä on vuoron vaihtoa, tasoitusvapaata ja vuosiloma. Vuoronvaihdot tehdään suoraan sopimalla. Tasoitusvapaan ja sairasloman voi joku toinen tehdä ylitöinä. Vuosilomiin on eri tuuraajat. Ylityöt tarkoittavat usein rahana maksettavaa korvausta.

Soiten (Keski-Pohjanmaan soteyhtymä) logossa mainostetaan ihmisen olevan keskiössä, mutta mietin että kuka? Sinne ei mahdu hoitohenkilökunta, joiden harteilla on koko toiminta, olisiko asiakas? Meillä Keski-Pohjanmaan alueella hoidetaan asiakkaat suhteellisen pienellä rahalla. Vanhusten hoito on rempallaan, satakunta odottaa paikkaa vanhainkotiin, ollen kotihoidon listoilla. Lasten ja nuorten hoidossa pääsee vain osa yleislääkäriä pidemmälle ilman diagnoosia. Kuitenkin heidän kuulemisella säästettäisiin mielenterveyspuolen erikoissairaanhoitoa, joka on tukossa. Väestön vanheneminen laittaa uusia haasteita hoidon järjestämiseen myös keskustan ulkopuolelle. Hoitohan tulee järjestää asiakkaiden luokse. Ei päinvastoin. Palvelujen pariin pitää päästä, vaikka ilman ajokorttia, ja IT -taitoja.

Työssä jaksaminen ja työhyvinvointi koostuu useista pienistä asioista. Tässä vain yksi. Määräaikaisuuksista saisi vielä ihan oman tarinansa.

Aluevaaliehdokas Keski-Pohjanmaalla (vihr.)
Minna Roukkio-Taipale

Kohta kaksi vuotta olemme eläneet maailmassa, jossa koronavirus ja covid-19 -tauti määrää meille toiminnan rajoja, sekä politiikassa, elinkeinoelämässä ja jokaisen meistä arjessa. Rokotukset ovat Suomessa melko hyvin edenneet ja toiveita olikin jo paluusta jonkinlaiseen normaaliin. Mutta kuten odotettavissa oli, uudet variantit ovat muuttaneet pelin jälleen kerran. Tartuntamäärät ovat kivunneet uusiin ennätyksiin ja erittäin huolestuttavia uutisia on kuulunut tehohoitopaikkojen sekä muunkin hoitokapasiteetin täyttymisestä. 

Opposition äärilaidalta kuuluu vaatimuksia tehohoitopaikkojen kasvattamisesta ja moitteita hallitukselle siitä, ettei paikkoja ole saatu kahden vuoden aikana lisättyä. Mutta onko tehohoitopaikkojen lisääminen todella paras ratkaisu taloudellisesti sekä terveydellisesti? Koronapotilaiden tehohoito on erittäin kallista ja sitoo ison määrän hoitohenkilökuntaa. Rahalla saisi kyllä uusia seiniä ja vuoteita sairaalaan sekä tehohoitoon tarvittavaa välineistöä, mutta mistä saadaan uusia terveydenhuollon ammattilaisia hoitamaan potilaita? 

Sekä tartunnan saaneiden ihmisten terveyden, sairaaloiden ja terveydenhuollon ammattilaisten kuormituksen sekä veronmaksajien taakan kannalta kaikkein paras keino on huolehtia siitä, että tehohoitoon joutuu mahdollisimman vähän ihmisiä. Meillä on jo olemassa erittäin kustannustehokas keino tähän – rokotukset koronavirusta vastaan. Rokotukset tutkitusti sekä vähentää tartunnan todennäköisyyttä että etenkin ehkäisee taudin vakavan muodon puhkeamista. Onkin jotenkin outoa, että laitaoppositio vaatii samanaikaisesti panostuksia kalliiseen tehohoitoon, mutta esittää jopa kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen toimesta julkisesti epäilyjä sitä halvinta ja todistetusti tehokkainta keinoa vastaan. Minusta tuo on vastuutonta taloudenhoitoa ja leikkiä ihmisten terveydellä.

Vaikka korona onkin ymmärrettävästi nyt se puhutuin asia sotesektorilla, toimii sama ennaltaehkäisyn periaate myös muualla. On monin verroin tehokkaampaa ja taloudellisempaa sijoittaa nuorten ilmaiseen ehkäisyyn kuin hoitaa sukupuolitauteja tai tehdä raskaudenkeskeytyksiä. Ja jos ennaltaehkäisyssä ei aina onnistuta, on edullisempaa tarjota mahdollisimman nopeasti tukea sitä tarvitsevalle. Kun nuoren mielenterveys horjuu, nopeasti tarjottu matalan kynnyksen apu on lopulta sekä nuoren itsensä ja koko yhteiskunnan etu. Tai lastensuojelun perheitä auttavat ja tukevat toimet, joilla estetään tilanteiden paheneminen ja kalliiden sekä vaikeiden sijoitusten tarve.

Tulevilla hyvinvointialueilla meidän tulee katsoa kvartaalia ja myös yhtä tilikautta pidemmälle. Lyhytnäköinen kulujen säästäminen nyt voi aiheuttaa moninkertaiset kulut tulevaisuudessa. Panostukset ongelmien ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen eivät ole vain kuluja – ne ovat investointeja parempaan hyvinvointiin ja kestävään talouteen. Seinien rakentamisen tai vanhojen rakenteiden säilyttämisen sijaan katse pitää olla ennaltaehkäisyssä ja yhdenvertaisissa palveluissa kaikille – asuinpaikasta riippumatta.

Taavi Horila
Seinäjoen Vihreät ry. varapuheenjohtaja

Vilho Koskela. Syntyi. Kaatui itsenäisen Suomen puolesta! Vai kaatuiko? Kaatuiko hän sittenkin miestensä puolesta joita johti? Ystäviensä puolesta joiden kanssa oli kokenut sodan kauhut siihen asti? Välittikö hän näistä, vai uskoiko rakentavansa Suur-Suomea? Kuka tietää. Jokaisella oli mielipiteensä ja haaveensa. Ei se tehnyt miehistä perempia tai huonompia: teot ratkaisivat. Tekivät mitä piti.

Kaukaa haettu avaus tälle ajatukselle josta nyt kirjoitan. Missä vaiheessa toisen mielipiteestä tuli meille uhka – sellainen uhka, että sitä vastaan pitää hyökätä? Milloin siitä tuli sellainen tekijä, joka jaottelee meidän hyviin ja vihollisiin?

Olemmeko unohtaneet kyvyn kuunnella ja ymmärtää toisen ajatuksia ja mielipiteitä? Ennenkuin edes yritämme ymmärtää ajatusta mielipiteen takana, hyökkäämme. 

Tätä sanasotaa saa seurata päivittäin, lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Dialogi puuttuu. Sanasota on korvannut sen. Somesota! Näppäimistön takaa tykitetään keskityksiä niiden niskaan jotka ovat eri mieltä! 

Miksi toisen ajatus, toisen mielipide on meille uhka? Miksi se tekee siitä toisesta ihmisestä vihollisen? Emmekö uskalla kuulla tarinaa siellä ajatuksen takana? Tai niitä kokemuksia jotka ovat muovanneet sen toisen ajattelua? Voisimmeko hyökkäyksen sijaan kysyä, mikä saa sut ajattelemaan noin? Miksi näet maailman noin?

Vilho Koskela oli perheestä jolta kansalaisoikeudet oli viety pois. Isä oli ajatellut eri tavoin kuin toinen puoli kansasta. Ajanut ideologiaa jota kaikki eivät allekirjoittaneet. Asiat kärjistyivät ja dialogi katosi. Tieto ei liikkunut tarpeeksi nopeasti ja syntyi ketjureaktio joka johti hirvittävään sotaan.

Arvet olivat syvät, viha ja katkeruus molemmin puolin suurta. Silti vuosikymmeniä myöhemmin yhteinen kriisi kuitenkin yhdisti. Talvisodan ihme oli muutakin kuin vihollisen pysäyttäminen. Se oli haavojen parantumista ja vanhojen kaunojen anteeksiantoa. Vilho koulutettiin upseeriksi. Punikin pojilla ei siihen ollut ennen talvisotaa mitään mahdollisuutta. Kun yhteinen hätä yhdisti, keskinäiset kaunat unohdettiin. Jokaista tarvittiin. Jokaisella oli merkitystä. 

On taatusti paljon asioita joista ollaan eri mieltä. Ja on niitä asioita joihin emme voi löytää kompromissia. Onko se ongelma? Ei. On erilaisia tapoja katsoa maailmaa, demokratiassa joudumme hyväksymään sen. Kun keskustelemme ja olemme kiinnostuneita toisten ajatuksista, voimme myös löytää niitä asioita joista olemme samaa mieltä. Tämä yhdistää meitä. Tämä sitoo meitä yhdeksi kansaksi, joka rakentaa tätä maata. 

Vilho Koskela upotti aseet ja toi miehet turvaan. Valitsi ihmiset aseiden sijaan. Inhimillisyyden. Voisimmeko me tehdä saman? Seuraavan kerran , kun joku on eri mieltä kanssamme, voisimmeko aloittaa dialogin ennen hyökkäystä? Mitä jos kysyisimme, mikä saa sut ajattelemaan noin? Ja kuunnellaan. Tai, edes luetaan se viesti siellä somessa. 

Suomi on upea maa, joka on rakentamisen arvoinen. Maa jossa on uskomattoman hyvät mahdollisuudet rakentaa hyvä elämä. Me tarvitsemme toisiamme. Me tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä. Kukaan ei pärjää yksin.

Itsenäisyyspäivänä ansaitusti annetaan kunniaa veteraaneille. Mutta, voisimmeko tänä vuonna myös muistaa alkutaipaleen politikkojamme jotka ovat luotsanneet maamme vaikeiden aikojen läpi. Emme ehkä allekirjoita jokaista heidän ajatustaan tai ideologiaa, mutta neuvottelupöydissä he ovat varmistaneet itsenäisyyden, hyvinvointivaltion synnyn, koulujärjestelmän sekä kaupankäynnin perusteet. He ovat alustaneet hyvät ulkomaansuhteet joiden ansiosta maallamme on hyvä maine maailmalla.

Olemme rakentaneet tätä maata dialogilla, keskustelulla ja opponoinnilla. Ollaan jatkossakin eri mieltä, silti samalla puolella! 

Marko Perälä
Puheenjohtaja
Rannikko-Pohjanmaan vihreät ry

Kun lähdin mukaan vihreiden toimintaan ja politiikkaan, halusin vaikuttaa nimenomaan ihmisten hyvinvointiin. Sosiaalialan työni kautta olen nähnyt paljon tilanteita, joissa yhteiskunnan turvaverkko pettää, on epäreilu ja joskus jopa lannistava. Usein olen miettinyt, miten paljolta olisi voinut säästyä, jos apua olisi saanut ajoissa. Vihreiden inhimillinen, kannustava ja ennaltaehkäisyyn panostava politiikka tuntui omia arvoja lähimpänä olevalta väylältä edistää näitä asioita. 

Tulin viime kuntavaaleissa ensi kertaa valituksi kaupunginvaltuutetuksi Alajärvelle. Sen myötä olen nyt alkaneen kauden toiminut myös Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunnan puheenjohtajana. Siellä päätetään vielä 2022 vuoden loppuun siitä miten sosiaali- ja terveyspalveluita Alajärvellä, Vimpelissä ja Lappajärvellä järjestetään. Vuoden 2023 alusta näistä asioista päätösvalta siirtyy kuitenkin kunnilta hyvinvointialueille.

Ajattelen, että vihreillä on paljon annettavaa aluevaaleissa, kun näiden palveluiden järjestämistä uudistetaan. Nyt meidän tulee viimein pystyä panostamaan joka osa-alueella ennaltaehkäisyyn ja matalan kynnyksen palveluihin hyvinvoinnin lisäämiseksi ja kalliiden korjaavien palveluiden osuuden vähentämiseksi. ”Oikea apu oikeaan aikaan” onkin yksi vihreiden aluevaaliteemoista. 

Vastavalittu vihreiden nuorten puheenjohtaja, seinäjokelainen Jami Haavisto, peräänkuulutti aluevaaleista mielenterveysvaaleja viikonlopun Ilkka-Pohjalaisessa. Toivon samaa, ”mielenterveys ilman jonottamista” on tavoittelemisen arvoista. Matalan kynnyksen palveluita on oltava saatavilla siellä missä ihmiset ovat. Se on inhimillistä, taloudellisesti kannattavaa ja säteilee koko yhteiskuntaan lisääntyvänä hyvinvointina.

Palveluiden saavutettavuuden turvaaminen maakunnan jokaisessa kolkassa vaatii varmasti myös uudenlaista ajattelua toteutuakseen. Avun saaminen ei voi olla kiinni postinumerosta, taustasta tai tuloista. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat vihreiden tärkeimpiä arvoja ja ne näkyvät myös näissä vaaleissa.

Vihreät on vahvasti tiedepuolue ja viimeisimmän tutkimustiedon hyödyntäminen sekä tutkimus- ja kehittämistyö hyvinvointialueilla, ovat varmasti avaimia menestykseen. Meidän täytyy voida houkutella alueellemme töihin parhaita osaajia ja varmistaa, että hyvinvointialueen alaisena on hyvä työskennellä kaikilla sosiaali-, terveys- ja pelastusalan työntekijöillä.

Aluevaalit ja uudet hyvinvointialueet tulevat koskettamaan jokaisen meidän elämää, meidän kaikkien lähipalveluita. Kyseessä on suuri uudistus myös taloudellisesti, sillä näiden palveluiden kulut edustavat suurinta osaa kuntien budjeteista tällä hetkellä. Pyydän sinua miettimään kenet haluat päättämään näistä asioista ja millaisia arvoja haluat hänen edustavan. Haastan jokaista myös pohtimaan mahdollista ehdokkuuttaan näissä vaaleissa. Päättäjiksi tarvitaan nytkin monenlaisia ihmisiä.

Jenni Kuisti
Puheenjohtaja
Etelä-Pohjanmaan vihreät ry

Ehdokasta voit ehdottaa: www.vihreat.fi/ehdokkaaksi

Tutustu vihreiden aluevaaliohjelmaan täällä:
www.vihreat.fi/aluevaaliohjelma

Kritiikki Siat-näyttelyn ympärillä kertoo sen, että kyse ei enää ole millään tasolla ruuasta vaan siilipuolustukseen siirtymisestä ja identiteettipolitiikasta parhaimmillaan. Sen sijaan, että keskusteltaisiin oikeasti tehotuotannon tuomista ongelmista ja ruuan halpuutuksesta, osa kyläpoliitikoista osoittaa kiukustuksen taiteilijaan ja taiteeseen, jonka tehtäväkin on nostaa taiteen keinoin erilaisia yhteiskunnallisia asioita keskusteluun, eikä lyödä pöytään erilaisia eturyhmien haluamia faktoja.

Säälittävintä tämän taidekritiikin ympärillä on se, että aikuiset on muka huolissaan teini-ikäisistä nuorista. Tästä samasta ikäluokasta, joka pelaa räiskintäpelejä ja katsoo Netflixistä väkivaltaisia ohjelmia? Nyt ahdistus on kuitenkin liian suurta, kun teini kuulee teurastamoon matkalla olevien sikojen ääniä taidenäyttelyssä? Luulen, että se ahdistus on enemmän aikuisen itse aiheuttamaa. Tämän päivän nuoret kun osaavat kyllä ajatella näkemästään itse ja löytää oikeat faktat.

Taidenäyttelyn kieltäminen nuorilta on aikuisten tapa kertoa, kuinka he eivät vieläkään ole valmiita muutokseen, joka on väistämätöntä. Nykyisenkaltaista lihatuotantoa pitää vähentää ja lihan halpuutuksesta on päästävä eroon. Lihaa kannattaisi jo terveydellisistä syistä vähentää. Syödä vaikka vain kerran viikossa, kuten tekee myös presidentti Niinistö.

Onneksi suomalaiset yritykset ovat ymmärtäneet tämän muutoksen sekä kasvisruuan ympärillä olevan miljardibisneksen ja kehittävät jatkuvasti uusia tuotteita. Näin tekee myös suuret lihatalot ja luovat samalla jatkuvasti uutta työtä tulevaisuutta ajatellen.

Vaan miten tämä kasviruoka saataisiin hieman halvemmaksi? On jotenkin irvokasta, että suomalainen nyhtökaura maksaa kaupan hyllyllä 15,63€ / kg, mutta kauralla syötettyä viljaporsasta saa halvimmillaan reilusti alle kymmenen euron kilohintaan. Tässä on se ongelma, joka tulisi korjata. Kasvisruuan hintaa alaspäin, että se olisi järkevämpi valinta useammalle kuluttajalle ja lihan kuluttaja- ja tuottajahintaa ylöspäin, että vähemmällä tuotannolla on mahdollista saada yhtä hyvät tulot.

Mutta niin kauan, kuin meillä jokainen puheenvuoro lihansyönnin vähentämisestä aiheuttaa suuren luokan metelin ja nyt jo jopa taiteen kieltämistä, niin ollaan väärällä polulla. Missä on arvostus suomalaista maukasta, terveellistä ja ravitsevaa kasvisruokaa kohtaan? Tätä näytetään jopa vihaavan niin valtakunnan kuin kyläpoliitikkojen toimesta ja sen menestymistä estetään tällä nykyisellä lihakeskustelulla.

Otsikosta huolimatta, tuohon kasvisruuan vihaamiseen en kuitenkaan jaksa ja halua uskoa. Kyse on enemmän halusta ylläpitää nykyisenkaltaista tuotantoa ongelmista huolimatta, koska muutos nähdään aina isompana uhkana. Valitettavasti, kun liian kauan taistelee muutosta vastaan, jää käteen vain luu. Se on jo huomattu monta kertaa.

Tuomas Ojajärvi

kaupunginvaltuutettu (vihr.)

Seinäjoki

Sunnuntaina oli isänpäivä, mainio mahdollisuus muistaa kaikkia maailman isiä. Vaikka perhepiirissä isänpäivällä on hyvin henkilökohtainen merkitys, on se myös hyvä mahdollisuus tarkastella isyyttä yhteiskunnassamme.

Vanhemmuus ja siihen liittyvät odotukset on muuttunut paljon aikojen saatossa. Olen iloinen siitä, että vanhemmuus on ottanut askeleita kohti tasa-arvoa, mutta todelliseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka. Asenteet ja odotukset vanhemmuudesta istuvat syvällä, vaikka pinnan tasolla ajateltaisiin vanhempien olevan tasa-arvoisia kasvattajia. 

Äitiydestä ja siihen liittyvistä, uuvuttavista odotuksista on puhuttu paljon. Vaikka äitien ei enää oleteta jäävän kotiin hoitamaan lapsia, odottaa yhteiskunta kuitenkin juuri äidin jaksavan yhä olevan ensisijaisesti vastuussa lasten asioista. Kärjistetysti: jos äiti ei muista tai jaksa hoitaa kaikkia vanhemmuuden velvoitteita, kuten kuravaatteiden ostamista syksyisin, on hän vähän huono äiti. Jos isä muistaa nämä asiat, on hän aivan erityisen hyvä isä. Isät saavat ylimääräitä kiitosta siitä, minkä äitien oletetaan hoitavan.

Mutta mikä uuvuttaa isiä?

Helsingin sanomien eilinen artikkeli (https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008401682.html) isien uupumuksesta herätti ajatuksia isyyteen liittyvistä odotuksista. Pikkuhiljaa miesten asema tasa-arvoisena vanhempana on vahvistunut. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa esiin tuli kuitenkin, että yhteiskunnan tuki isyydessä jäi monen kokemuksen mukaan uupumaan. Vaikka osallistuva isä saa ihailevia katseita leikkikentällä, ei työpaikalla niitä heru yhtä helposti.

Miehet kertoivat tutkimuksessa esimerkiksi työpaikan nihkeästä suhtautumisesta perhevapaisiin ja yleisestä joustamattomuudesta perhe-elämän edessä. Vaikka juuri naiset saavat kyllästymiseen asti vastata kysymyksiin perheen ja työelämän yhteensovittamisesta, aiheuttaa se jutun perusteella yhtä lailla päänvaivaa miehille. Miesten ei nimittäin vieläkään oleteta yhdistävän perhe-elämää ja työtä, vaan hoitavan työnsä ja antavan äidin hoitaa perheen.

Miesten työpaikoilla ei ole vielä totuttu siihen, että isäkin saattaa jäädä hoitovapaalle tai kotiin hoitamaan sairasta lasta. Miehet kokivat, etteivät työajat ja vaikkapa työmatkat jousta, vaikka perhe-elämä niin vaatisi. Vanhemmuuden kulut kasaantuvat tällä hetkellä vahvasti naisvaltaisille aloille juuri siksi, että juuri äidin odotetaan jäävän kotiin. Vanhemmuuden tasa-arvoon kuuluu kuitenkin olennaisena osana se, että vanhemmat sukupuolesta riippumatta hoitavat lapset yhdessä.

Ajatus isyydestä on muuttunut pikkuhiljaa hoivaavampaan ja tasa-arvoisempaa suuntaan, mutta työpaikoilla on vielä asenteissa mietittävää. Onneksi on tulossa perhevapaauudistus, jossa myös isille korvamerkitään ihan omat vapaat – se on isyyden tukemista parhaimmillaan.

Laura Alakokko
Vihreät Naiset ry:n 1. varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu Seinäjoella

Aluevaalien lähestyessä on hyvä katsoa hieman maakuntamme sote-palveluverkkoa. Olen itse aina kannattanut ennaltaehkäiseviin ja matalan kynnyksen palveluihin panostamista. Valitettavan usein keskustelu siirtyy heti alussa euroihin. Matalan kynnyksen ehkäisevien palveluiden tarpeellisuutta ja kustannustehokkuutta joutuu perustelemaan valtuustossa joka kerta. Käyttämättä jääneitä euroja on hankala huomata nopealla aikataululla.

On totuttu ajattelemaan, että matalan kynnyksen palvelut täydentävät muuta palveluverkkoa. Entä jos ryhtyisimme ajattelemaan jälleen, että matalan kynnyksen ja ennaltaehkäisevät palvelut olisivat se tärkein prioriteetti ja muut terveys- ja sosiaalipalvelut täydentäisivät palettia? Riittävät ennaltaehkäisevät ja matalan kynnyksen palvelut takaavat sen, että jokainen avuntarvitsija saa apua. Kynnyksinä palveluihin voivat olla esimerkiksi hoitoon pääsyn menettelyt, korkeat hoidon tavoitteet, etäisyydet, päihteettömyysvaatimus, valvonta tai pelko leimautumisesta. On tärkeää, että palvelut ovat fyysisesti saavutettavia, oikea-aikaisia ja riittäviä. Parhaimmillaan matalan kynnyksen palveluissa ei ole sisäänpääsykriteereitä vaan jokainen, joka tuntee tarvitsevansa apua, saa apua.

Matalan kynnyksen palveluita ovat esimerkiksi etsivä nuorisotyö, perhekahvilat, maahanmuuttajien kielikurssit, vertaistukiryhmät, ikääntyneiden päivätoiminta, sekä mielenterveys- ja päihdeongelmien varhainen tuki. Esimerkiksi mielenterveyspalveluiden kynnystä nostaa usein päihteettömyyden vaatimus ja saavutettavuus. Kun jaksaminen on rajallista, se ainoa hiljainen avunhuuto, jonka ihminen jaksaa tehdä, täytyy johtaa johonkin. Joskus naapurikunta voi olla liian kaukana, että jaksaisi lähteä etsimään tukea. Kynnys on liian korkea, jos asiakas itse tuntee, ettei jaksa kiivetä sen yli.

Ennaltaehkäisevä työ neuvoloissa, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa, etsivän nuorisotyön parissa, koulujen kuraattori ja psykologipalveluissa, sekä ennaltaehkäisevä perhetyö on aidosti vaikuttavaa ja mm. näihin palveluihin on satsattava tulevaisuudessa entistä enemmän resursseja. Ihmisen kohtaamiseen tarvitaan aikaa.

Soiten alueella on tehty jo paljon hyvää ja käynnissä on tälläkin hetkellä paljon palveluiden kehittämishankkeita. Meillä on hyvinvointialuetta ajatellen paljon hyviä asioita jo valmiina. Yhteistyö maakunnassa on helppoa. Se mahdollistaa palveluverkon tarkastelun laajemmalla kuvakulmalla. Keski-Pohjanmaa on kuitenkin maantieteellisesti laaja alue ja meidän tulee löytää luovia ratkaisuja matalan kynnyksen palveluiden saavutettavuuden parantamiseksi.  Matalan kynnyksen palveluita voisivat tulevaisuudessa olla esimerkiksi laajennettu neuvola – vauvasta vaariin, etäperhekahvila tai Soiten oma päihdebussi. Uusien palveluiden innovointi on lähdettävä käyttäjistä ja heidän tarpeistaan. Toivon todella, että nyt käynnissä olevat hyvät hankkeet, kuten ENTER, jää pysyväksi toiminnaksi. Etenkin ennaltaehkäisevä ja matalan kynnyksen toiminta kaipaa pysyvyyttä ja ennakoitavuutta.

Jenna Alaspää

terveydenhoitaja, pääkäyttäjä
puheenjohtaja, Keski-Pohjanmaan Vihreät
varapuheenjohtaja, Vaasan vaalipiirin Vihreät

Koronaviruspandemiaa on takana pian kaksi vuotta. Rokotteet ovat tarjonneet kärsineille elinkeinoille ja ihmisille mahdollisuuden selvitä eteenpäin, mutta julkinen keskustelu aiheesta on täynnä uhkauksia, väärää tietoa, vähättelyä ja pahantahtoista argumentointia.

Oli kyse sitten Kalliolaisen Pub-Sirdien päivitys koronapassin vaatimisesta ravintolassa asioimiseen, LLKY Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän rokote –tempaus tai Seinäjoen Ideaparkin tarjous koronapassin näyttäville henkilöille, jokaiseen kommenttiosioon eksyy jotain kautta misinformaatiota levittävä, tai sen pohjalta argumentoiva henkilö, joskus jopa täysin eri puolelta Suomea. He puhuvat rokotteesta sairaalaan joutuneista henkilöistä, joita kukaan ei ole nähnyt. He puhuvat Ihmisoikeuksista ja syrjinnästä ymmärtämättä lainsäädäntöä. He kylvävät jatkuvaa suhteetonta epäilystä terveydenhuollon ammattilaisia, asiantuntijoita ja poliitikkoja vastaan. Miten tähän kaikkeen tulisi rokotettuna suhtautua?

On sanomattakin selvää, että mikäli rokotteista ilmenee oikeita, varteenotettavia terveyshaittoja merkittävälle määrälle, asia tutkitaan ja tutkimuksen ajaksi rokotevalmiste poistetaan käytöstä. Näin kävi jo AstraZenecan Vaxzevriak –rokotteen kanssa, kun ilmenneiden (kuitenkin lievempien kuin Covid-19 taudin mahdollisien yksilöllisten oireiden ja pitkäaikaisten haittojen) riskien tullessa ilmi rokotestrategiaan tehtiin tarvittavat muutokset pohjautuen parhaaseen saatavilla olevaan tieteelliseen dataan. On täysin absurdi ajatus, että koronarokotteiden tarkoitus olisi vahingoittaa ketään.

Voisin luokitella tähän ne tavanomaiset loogiset ajatukset, todisteet ja tieteellisen datan, jotka tukevat rokotteiden tehokkuutta ja turvallisuutta, mutta tässä päästäänkin tämän kirjoituksen ydinasiaan: Minun vastuuni rokotettuna ei ole valistaa rokotekriittistä. En ole asiantuntija, vaan väitän että luetunymmärtämiseltäni keskitason maallikko. Kykenen kuuntelemaan asiantuntijoiden ja lääkäreiden perusteluja ja ymmärtämään ne, miksi minun tulisi asettaa henkilökohtaiseksi taakakseni yrittää kääntää yksinpuhelijoiden päät asiassa, josta on olemassaoleva tieteellinen konsensus?

On tosin monia, jotka tätä informaation ja disinformaation vaihdosta käyvät, etenkin somessa. Toisella puolella terveysviranomaisiin ja tutkijoihin luottava kansanosa jakaen jokaisen datanrippeen mitä aiheesta löytyy ja perustellen loogisesti ja toisella puolella yhdysvaltalaista koronan ja rokotukset politisoinutta alkuperää, kotimaisten modernien käärmeöljykauppiaiden maahantuomaa, pahantahtoista argumentointia, totuuden vääristelyä ja tilastoista rusinoiden poimimisen täytteistä kansanterveyden ongelmajätettä. Tämä jälkimmäinen puoli väittää asiantuntijoiden kesken olevan erimielisyyksiä, ja käyttävät tätä argumenttia pönkittämään sitaatteja lääkäreinä esiintyviltä fysioterapeuteilta, homeopatia -yrittäjiltä ja haittaoikeistopoliitikoilta. Nämä kaksi puolta sitten käyvät näennäisen vuorovaikutteista yksinpuhelua kommenttiosioissa saavuttamatta lopulta mitään muuta kuin molempien argumentoijien vankemman uskomuksen omaan kantaansa.

Vilpitöntä keskustelua ei voi käydä valheellisin perustein, eikä valheellisille väittämille sovi antaa legitimiteettiä.

Topias Lahdensuo
Lapua

Sosiaali- ja terveyspalveluissa myllertää, kun ensin palvelut siirtyvät Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymälle 1.1.2022, jonka jälkeen heti vuoden päästä vaaleilla valitulle Pohjanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2023. 

Uudelle hyvinvointialueelle siirtyy kokonaisuudessaan koko hoitoporraspaletti aina perushoidosta erikoissairaanhoitoon. Tämän lisäksi hyvinvointialueelle siirtyy esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuollon palvelut. 

Koronapandemia on koetellut meitä kaikki lujasti, mutta haavoittuvimpia ovat olleet valmiiksi murtuneet. Erityisesti aiemmin oireilleet lapset, nuoret ja nuoret aikuiset ovat pudonneet pois kyydistä. Hoitovelka on kasvanut ja jonot ovat pitkiä. 

Kuntien tulisi nyt viimeisenä tekona satsata matalan kynnyksen palveluihin ja jonojen purkuun. Kuntayhtymän aloittaessa hoidon tulee olla saavutettavaa ja tasalaatuisempaa kaikkien jäsenkuntien kesken. Päättäjien tulee kantaa äänestäjien antama vastuu nyt, ei sitten kun eri hallintohimmelit valmistuvat. 

Uudelle hyvinvointialueelle kohdistuu erityisiä paineita, vaikka vaalit eivät juuri puhuta ja teeman kohdalla hanskat ovat jääneet naulaan. Puolueet ovat apaattisia, ehdokkaitakaan ei vielä näy ja keskustelu keskittyy lähinnä pääministerin bailaamiseen.

Siitä puheen ollen 

– onko ihme, jos nuoria ei poltiiikka kiinnosta, kun politiikassa ei saa elää kuin nuori aikuinen.

Aluevaaleissa tulee ottaa vihdoin esiin huutava tarve saavutettavampiin mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Stigma on nyt pandemian aikana murrettu. Päihdeongelmaa ja mielenterveyttä tulee voida hoitaa samanaikaisesti, palveluita tulee myös räätälöidä suoraan nuorille ja on varmistettava, että avun piiriin hakeutuminen ei ole kuormittavaa. Erityisesti oppilashuollon palveluiden tulee olla ajantasalla ja laadukkaita. Yhtäkään nuorta meillä ei ole enää varaa menettää. 

Näistä päätetään vaaleissa. Siksi niiden tulisi kiinnostaa.

Iida Laurila
Vaasa