Julkaistu Keskipohjanmaassa 19.5.2021

Rahaa ja resursseja ei saada sosiaali -ja terveysalalle yhtään enempää, se on karu fakta. Työn prosesseja voidaan kuitenkin aina kehittää ja arvovalinnoilla ohjataan resursseja. Päätöksiä tehdessä tulee todella pohtia mikä vaikutus niillä on yksilölle. Kun haetaan säästöjä, tulee miettiä niiden vaikutuksia käytännössä.

Epävirallisena omaishoitajana on Tanja törmännyt liian usein Sääntö-Suomeen. Tarvitaan lausuntoja ja todistuksia sinne ja tänne yllättävän uudistuksen tai muutoksen vuoksi. Se ei ole ihan yksinkertaista. Paras tai pahin esimerkki on, ettei erikoissairaanhoidossa osastolta voida kirjoittaa todistusta henkilökohtaiseen avustajaan. Terveyskeskuksen jatkohoidossa sama tilanne. Todistuksen avustajaan saa erikseen lääkärin vastaanotolla käydessä.

Minna törmäsi puolestaan sääntöön että terveyskeskuksen vuodeosaston lääkärintodistus kotihoidon tarpeen lisäämisestä ei riitä kotihoidolle. Tarvitaan kotihoidon lääkärin tai palvelutarpeen ohjaajan arvio. Kotihoidon lääkäri onkin Helsingissä, käy kerran kuussa Kokkolassa. Pienessä piirissä on tullut mieleen että jaksaako hoidettava odottaa lääkäriä, vai onko mitoitus hoidettu niin, että lääkäriä ei tarvitakaan. Tarvitaan ehkä sairaalapaikka.

Hoitajien määrä on määritetty niin vähäiseksi, ettei ole pelkoa että kotihoito olisi liian runsasta. Mutta kotihoitoon on kuulemma resursoitu, ja perinteisiä vanhainkotipaikkoja on vähennetty. Tai ainakin tullaan resursoimaan. Milloin? Hoitajien työtä rajoitetaan, näin saadaan melkoinen porukka ravaamaan asiakkaan luona. Yksi hoitaa asiakkaan, toinen vie roskapussin, kolmas siivoaa, neljäs vaihtaa palaneen lampun, viides sulakkeen… nämä ovat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta haluamme pyrkiä vaikuttamaan näihin byrokratian rattaisiin.

Kotihoidossa on olemassa sekä sairaanhoitajia että perus-/lähi-/kodinhoitajia. Nykyäänhän ne ovat kaksi tutkintoa, sairaanhoitaja tai (terveen, eli lähi, perus, kodin) -hoitaja. Mielestämme kotihoitoon tulisi oikeasti panostaa esimerkiksi järjestämällä lähihoitajille aikaa olla fyysisesti läsnä, yksi hoitaja, tai vaikka parin kanssa hoitaisi meidän vanhukset. Etäyhteys ei korvaa ihan oikeaa läsnäolevaa hoitajaa. Ja sairaanhoitajalle järjestettäisiin aika tehdä sairaanhoidon tehtävät. Siellä on jo optimointikeskus, on piirit, mutta tiedonkulku! Miksi hoitajien määrä on niin pieni että he eivät ehdi, tai ennemmin miksei hoitajille anneta aikaa hoitaa.

Hoitajien tehtävät on rajattu kodeissa. Emme näe että hoitajan tarvitsee alkaa silittämään pöytäliinaa, viemään roskia, vaikka äiti-ihmisenä näkisimme että senkin voisi viedä mennessään. Mutta jos he saisivat hoitaa. Katsoa että kotona asuva saisi ruuan syötyä, lääkkeet otettua, kysyisi päivän kuulumiset, useinhan tuon ikäisellä alkaa kaveriverkosto harvenemaan, ja askel ei yllä kotikynnyksen yli. Keittotaito saattaa unohtua, mutta kotiasujan virkeys ja mukana maailman menossa oleminen voi auttaa havaisemaan esim tulehdukset ennen kuin tila käy liian vaikeaksi.

Hoitajat eivät viihdy työssään, jos heillä ei ole mahdollisuutta tehdä työtään hyvin. Mielestämme tässä voisi olla myös luova. Hoitajilla on heikot palkat, niihin emme voi vaikuttaa, mutta jos sen lisäksi joutuu tekemään työn alle puolessa sen vaatimasta ajasta, päivästä toiseen, emme ihmettele että on vaikeaa houkutella alalle riittävästi ammattitaitoista väkeä.

Vihreät Kuntavaaliehdokkaat Kokkolassa
Tanja Joutsen-Bergbacka ja Minna Roukkio-Taipale

Miksi ihmiset ovat niin suvaitsemattomia erilaisuutta kohtaan? Usein tämä johtuu pelosta, jota itselleen tuntemattoman ja oudon kohtaaminen synnyttää. Tämä on osittain synnynnäinen vaisto, mutta kivikautisista vaistoista voi kuitenkin opetella pois ja älyllinen ihminen voi päättää olla alistumatta vaiston aiheuttamaan pelkoon. Hyvin suuri osa erilaisuuden pelosta on myös ympäristön tuotetta, opittua vanhemmilta ja muusta yhteiskunnasta.

Erilaisuutta ja siitä johtuvaa syrjintää voi olla monenlaista. Suvaitsemattomuutta voivat kokea niin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kuin maahanmuuttaneetkin ja syrjivää kohtelua voivat saada osakseen myös vammaiset tai esimerkiksi naiset työelämässä. Rasismi on mm. etnisestä taustasta, kielestä tai ihonväristä johtuvaa syrjintää.

Tulin Suomeen niin kuin monet muutkin maahanmuuttajat, unelmaa etsien, haaveillen paremmasta. Kotimaassa ei ole tarjolla mahdollisuuksia, naisten asema rajoittaa asioiden toteuttamista, on köyhyyttä ja koulutusmahdollisuudet huonoja. Moni tahtoo lähteä maahan, jossa on demokratia, sukupuoltenvälinen tasa-arvo, pienempi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä, korruptoitumaton yhteiskunta, tasavertaiset mahdollisuudet ihmisille ja enemmän mahdollisuuksia.

Suomessa ihonväri on kuitenkin jatkuvasti este sille, mitä voit olla ja tehdä. Koskaan et ole tarpeeksi hyvä vain sen vuoksi, mikä on ihonvärisi tai nimesi.

Kokemastani rasismista vain hyvin pieni osa on sitä, että kadulla huudeltaisiin perään ja nimiteltäisiin. Toki sitäkin olen kokenut. Suurin osa rasismista tapahtuu jokapäiväisessä elämässä, asioidessa esimerkiksi virastoissa tai kaupoissa, ihan tavallisten ja näennäisen fiksujen ihmisten toimesta. Sellaisten, jotka ovat hyvissä ja arvostetuissa ammateissa. Arkipäivän rasismi on sitä, ettei tule kohdatuksi samoin kuin kantasuomalaiset, ei oteta tosissaan, ei huomioida, vältellään, puhutaan epäkunnioittavasti ja tylysti ja joskus ihan suoranaisen ilkeästi. Tai sitä, että epäillään jostakin ilman mitään syytä. Se ilmenee myös katseissa ja äänensävyissä.

Sitten on tietenkin se kaikille tuttu sosiaalisessa mediassa tapahtuva rasismin muoto. Sitä tapahtuu nimettömänä, mutta myös ihan omalla nimellä ja naamalla. Se ei useinkaan kohdistu henkilökohtaisesti itseeni, mutta se satuttaa, vaikka se kohdistuisi ihan vain yleisesti maahanmuuttajiin. On järkyttävää lukea, kuinka raakaa ja vihamielistä tekstiä ihmiset voivatkin kirjoittaa. Eikä kirjoittajina ole aina edes tuntemattomat trollit, vaan esimerkiksi poliittisiin virkoihin pyrkivät henkilöt.

Rasismia on myös se, että yhteiskunta ja päättäjät laittavat maahanmuuttajat asumaan omille alueilleen erilleen muusta väestöstä. Ja se kun joku ei halua ulkomaalaisia asumaan omaan kerrostaloonsa. Se, että maahanmuuttajille tyrkytetään työpaikaksi ainoastaan siivousalaa tai maahanmuuttajataustaisia nuoria ei kannusteta pyrkimään korkeampaan koulutukseen, vaan heille ehdotetaan jotain vähemmän vaativampaa kuin muille ikätovereille, on myös ihmisten eriarvoista kohtelua etnisen taustan vuoksi. Rasismi ilmenee yhteiskunnassa myös siten, että työnhaussa ulkomaalaisen nimen takia ei kutsuta edes työhaastatteluun, vaikka hakijalla olisi parempi CV kuin muilla. Tai siten, että vuokra-asuntoa etsiessä maahanmuuttajataustainen saa jatkuvasti vuokranantajilta vastaukseksi, että asunto on jo mennyt.

Rasismi voi aiheuttaa sen kokijalle tutkimusten mukaan ahdistusta, masennusta, itsesyytöstä ja häpeää. Se aiheuttaa myös aggressioita ja epäluottamusta yhteiskuntaa kohtaan. On selvää, että toisia ihmisiä kunnioittava ja hyväksyvä yhteiskunta on kaikkein harmonisin yhteiskunta. Rasismin uhka ei kuitenkaan poista maahanmuuttoa Suomeen. Me muutamme tänne monenlaisista syistä; osa meistä joutuu lähtemään pois kotimaastaan, koska siellä ei ole turvallista elää, jotkut tulevat tänne tekemään töitä, kun työntekijöistä on Suomessa pula ja jotkut meistä vain rakastuvat. Kaikenlainen rasismi satuttaa, ja yhteiskunnan päättäjien tulisi purkaa sitä pois yhteiskunnan rakenteista, koulujen tulee opettaa erilaisten ihmisten hyväksymistä, yksilöiden tulisi havahtua omaan asenteellisuuteensa ja antaa mahdollisuus muista kulttuureista tuleville ihmisille. Kun rasismia havaitaan eri tilanteissa ja siihen ei puututa, se hiljaa hyväksytään. Rasismin hyväksyminen täytyy lopettaa, ja siihen tarvitaan ihan jokaista. Minä en hyväksy rasismia ja lupaan puuttua siihen, jos sitä havaitsen ympärilläni. Toivottavasti teet niin sinäkin!

Faisa Egge
Kuntavaaliehdokas Kokkolassa

Kaupunki näyttää hyvin erilaiselta, jos sitä katsoo lapsen silmin. Löytyykö kiinnostavia kiipeilypaikkoja, leikkivälineitä tai kulkureittejä? Lapsi kyllä keksii tekemistä vaikka keskellä katua, mutta viihtyisästä se on kaukana, turvallisuudesta puhumattakaan.

Yhteistä tilaa on rakennettava kaikille. Ikään, sukupuoleen tai fyysisiin rajoitteisiin katsomatta. Tästä on kyse feministisessä kaupunkisuunnittelussa, tai kaikki käyttäjäryhmät huomioivassa kaupunkisuunnittelussa.

Siinä missä lapsia voitaisiin huomioida paremmin keskusta-alueilla, nuoret ovat ehkä pahimpia väliinputoajia. Yleensä keskustellaan enemmin siitä minne kaikkialle nuoret eivät ole toivottuja kuin siitä, miten nuoret saataisiin viihtymään. Nuorilla on yhtäläinen oikeus kaupunkitilaan kuin muillakin. On upeaa, kun kaupunkiin saadaan skeittiparkki, ja nuorisotalot ovat tärkeitä, mutta niiden lisäksi nuoret pitää ottaa huomioon myös muualla kaupungissa. Nuoria pitää kuulla, ja heidät pitää ottaa mukaan suunnittelemaan.

“Pääsitkö turvallisesti kotiin?” Keväällä nousi keskustelu naisten kokemasta väkivallasta ja pelosta. Monelle miehelle tuli yllätyksenä, kuinka paljon naiset miettivät turvallisuutta: suunnittelevat kulkureittejä, pukevat lenkkikengät ja esittävät puhuvansa puhelimessa ollakseen turvassa. Hyvä kaupunkisuunnittelu pyrkii muuttamaan tämän. Kuinka avaraa tilaa rakennetaan, minkälainen on valaistus ja onko esteettömyys huomioitu? Julkisen tilan on oltava turvallista kaikille.

Laajemmassa mitassa kyse on siitä, että suunnittelulla torjutaan alueiden eriytymistä ja huono-osaisuuden kasautumista. Tätä tavoitetta tukevat monimuotoiset asuinalueet, joilla on sekaisin omistusasuntoja, vuokra-asuntoja ja tuettua asumista. Yhtä lailla tärkeää on huolehtia riittävistä palveluista kaikilla alueilla.

Kaikki asukkaat huomioivan kaupunkisuunnittelun lähtökohtana on, että liikkumisesta tehdään mahdollisimman helppoa kaikille. Lumisateen vaikutukset ovat erilaiset riippuen alla olevista renkaista. Liikut sitten autolla, lastenvaunujen kanssa, pyörällä tai rollaattorilla – kaikilla pitäisi päästä kulkemaan – turvallisesti. Monessa kaupungissa onkin huomattu, että sillä on iso vaikutus onnettomuuksiin missä järjestyksessä tiet aurataan.

Kotikaupungissani Vaasassa on kokeiltu kansalaisraateja ja osallistavaa suunnittelua. Osallistamista on syytä lisätä joka kunnassa. Näin saadaan aidosti asukkaidensa näköisiä kuntia.

Sen lisäksi päättäjiksi tarvitaan erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista. Miltä oman kuntasi valtuusto näyttää? Se kertoo paljon siitä, kenelle kaupunkia rakennetaan.

Vaasan vaalipiirin vihreiden puheenjohtaja, Vaasalainen valtuutettu ja kuntavaaliehdokas

Lotta Alhonnoro

Kohta on taas aika käydä uurnille ja vaikuttaa siihen, ketkä käyttävät valtaa kunnissa seuraavat neljä vuotta. Se, mistä kuntavaaleissa on kysymys, tuntuu unohtuvan sekä osalta mediasta että itse ehdokkailta. Seuraavassa käyn yhden kunnanvaltuustokauden kokemuksella läpi muutaman tärpin siitä, mitä sinun tulisi huomioida, kun teet äänestyspäätöstä.

1. Suhteellinen vaalitapa

Kuntavaalit mielletään eduskuntavaaleja enemmän henkilövaaleiksi, mikä on sikäli oikein, että kuntatasolla päätettävät asiat ovat usein perin kaukana puoluepolitiikasta (tästä lisää kohdassa kolme). Lisäksi kuntavaalilistoja täytettäessä monelle poliittiselle ryhmittymälle voi tulla kiusaus panostaa laadun sijasta määrään, ja listalla saattaa olla todella erilaisia ihmisiä. Sinun tuleekin muistaa, että kun annat äänesi mielestäsi mahtavalle tyypille, jonka ajatusmaailma vastaa täysin omaasi, annat samalla äänesi listan kaikille muillekin tyypeille, myös sille tyypille, joka on kaikkein mulk-, siis etäimmällä sinun arvoistasi. Kun siis mietit, kenet haluaisit auttaa valtuustoon, mieti hieman myös sitä, ketä et ainakaan haluaisi. Uudistushaluisen tuoreen kasvon vastapainona voi olla vaikutusvaltainen vanha  jarru, tiede- ja sivistyssektorilla ansioituneen henkilön vastapainona taas esimerkiksi armoitettu salaliittoteoreetikko, ja kaikkien ihmisten yhtäläistä ihmisarvoa rummuttavan äänillä valtuustoon voi nousta konservatiivinen homofoobikko. Tsekkaa siis listat läpi vähän syvemmin.

2. Vaalilupaukset

Jos ehdokkaasi lataa pöytään asioita, joita hän aikoo läpi päästessään toteuttaa, on hän a) uusi kuntapolitiikassa eikä tiedä b) tietää, mutta valehtelee. Kunnissa muutokset tapahtuvat tuskallisen hitaasti ja aina viranhaltijoiden kautta. Kunnanvaltuusto vetää isot linjat, ja yksittäinen valtuutettu voi lähinnä tehdä aloitteita. Hyvällä onnella aloitteesi kohdistuu asiaan, joka on avarakatseisen ja virkeän viranhaltijan toimialueella ja saattaa edetä jopa valmisteluun. Huonolla onnella vastaus on, että meillä tehdään tätä jo, end of story, vaikka ei edes tehtäisi. Sissivaikuttaminen, eli idean antaminen ilmaiseksi niin, että sen ei tiedetä olevan sinulta, on monella tapaa kunnanvaltuustoa tehokkaampi tapa edistää yksittäisiä tarkkarajaisia asioita. 

Lisäksi, katso kohta yksi, hyvänkin henkilön vaikutusmahdollisuuksia kaventaa hänen ryhmänsä. Se on nimittäin niin, että eritoten isoissa ryhmissä on hierarkia, ja niissä tikkaissa kapuaminen kestää yleensä kauan. Jos käy vielä niin, että ehdokkaasi on ehdolla sitoutumattomana, hänet tullaan isoissa ryhmissä sivuuttamaan täysin eikä hän tule saamaan minkäänlaista asemaa mistään. Isoille ryhmille sitoutumaton on yhtä kuin vaalikarjaa, jota ei enää vaalien jälkeen tarvita. 

Kuntapolitiikan grand old gentlemanit ja -ladyt ovat myös sitä mieltä, että uudet ja nuoret (eli alle 55-vuotiaat) eivät osaa eivätkä tiedä mitään ja on melkein vaarallista antaa heille vastuuta (ja ne, jotka ovat vahingossa sitä saaneet ja onnistuneet, ovat poikkeuksia). Lisäksi olen ihan omin korvin kuullut, että jonkun paljon ääniä saaneen tulos on ryhmässä mitätöity, koska on tiedetty tietää, että äänet ovat tulleet vääränlaisilta ihmisiltä. Kyllä, luit ihan oikein. Ja kyllä, minäkin olin järkyttynyt. Itsehän olen sikäli monikertainen poikkeus, että vaikka minua äänestivät vääränlaiset ihmiset ja olin uusi, alle 55v ja pienestä ryhmästä, minulle jaettiin äänestäjien toimesta kortit, joilla sain yhden kunnan tärkeimmistä nuijista enkä ole edes mokannut sitä hommaa.

Eli spesifien lupausten sijaan sinun kannattaa katsoa ehdokkaasi arvoja, persoonaa ja sitä, mihin hänen intohimonsa kiinnostuu. Kun ihmisen sydän sykkii aidosti jollekin asialle, se tulee läpi hänen kaikessa toiminnassaan eikä vain vaalien alla. Niiden asioiden puolesta hän jaksaa puhua vuodesta toiseen ja pitää niitä esillä.

3. Mitä kunnissa päätetään

Liittyen kohtiin 1 ja 2, yksittäiset ryhmät ja henkilöt saattavat purjehtia kuntavaaleihin teemoilla, joilla ei ole mitään tekemistä kuntien tai niiden päätösvallan kanssa. Tavan äänestäjää tämä saattaa kovasti hämmentää, varsinkin, kun mediakaan ei tässä aina toimi kovin vastuullisesti ja jopa asettaa vaalikoneisiin kysymyksiä teemoista, joihin ei kunnalla ole mitään päätösvaltaa. Kuntavaaleissa ei ole myöskään kyse valtakunnanpolitiikasta eikä kuntavaaleissa äänestetä päämimisteristä tai hallituksesta. Itse asiassa kuntalain painotuksen mukaan kunnanvaltuuston tärkein tehtävä on toimia tulevaisuuteen suuntautuneena kunnan pitkän tähtäimen tavoitteiden linjaajana ja hahmottelijana ja strategisena johtajana.

Etsi siis itsellesi ehdokas, jolla on kyky nähdä kauas tulevaan ja uskallus mennä ajan imuun mukaan sen sijaan, että hän pitää katseen taustapeilissä samalla neliraajajarruttaen kaikkea mahdollista uutta. Etsi ehdokas, joka on rohkea ja intohimoinen, ja joka uskaltaa ottaa vastuuta, jos sitä hänelle vahingossa tarjotaan. Etsi joku, joka ei alistu ja jota ei alisteta. Ja jos mieluisa ehdokkaasi on listalla, jossa on mukana täysin sinun arvojesi vastaisia henkilöitä, valitse joku toinen lista. 

Tässäpä ne! Tsemppiä etsintään!

Niina Laitio
Kaupunginvaltuutettu, kuntavaaliehdokas
Alavus

Vaasan vaalipiirin vihreät: Ketä puoliväliriihen turvesopu auttaa?

Vaasan vaalipiirin vihreät ovat tyytyväisiä, että puoliväliriihessä syntyi sopu. Se on ainut oikea ratkaisu globaalin pandemian riehuessa. Turvepäätös herättää kuitenkin ihmetystä:

“On surullista ja epärehellistä tukea turpeen polttoa tilanteessa, jossa kaikki tietävät, että energiaturpeen käyttö tulee loppumaan. Tuotannon tukemisen sijaan rahaa pitäisi ohjata ihmisille ja tukea reilua siirtymää alalta pois”, toteaa Vaasan vaalipiirin puheenjohtaja Lotta Alhonnoro.

“Tekohengitys ei auta ketään. Turvetuottajien vappumarssi osoittaa, ettei nyt syntynyt sopu lämmitä turvetuottajiakaan”, Alhonnoro jatkaa.

Ilmaston kannalta hyvä ja välttämätön uutinen on, että turpeen synnyttämät päästöt kompensoidaan muualta. 

“Korvaavat päästövähennykset on etsittävä toisaalta, kuten esimerkiksi liikenteestä tai maataloudesta. Mielenkiintoista nähdä mitä keinoja Keskusta tähän esittää. Ilmastopäästöjen vähentäminen olisi kaikkein tehokkainta energiaturpeen osalta, muualta vastaavien vähennysten hakeminen vaatii isoja toimia.”, pohtii Etelä-Pohjanmaan vihreiden puheenjohtaja Jenni Kuisti.

Turpeella tuotetaan vain viitisen prosenttia Suomen energiasta, mutta sen aiheuttama osuus hiilidioksidipäästöistä on jopa 13 prosenttia. Lisäksi turvetuotanto pilaa vesistöjä ja synnyttää metaanipäästöjä. Metaani on vielä hiilidioksidiakin haitallisempi kasvihuonekaasu. Yli puolet suomen soista on ojitettu, jolloin ne ovat enemmänkin päästölähteitä, vain ojittamattamattomien soiden toimiessa tehokkaina hiilinieluina.

Viime päivinä Kokoomus ja Keskusta ovat horjuttaneet myös EU:n tukipakettia. Sen kautta voitaisiin kuitenkin ohjata rahaa juurikin esimerkiksi turvetuottajille reiluun siirtymään sekä hiilinieluja vahvistaviin ennallistamistöihin.

“Oma kotikuntani Vaasan menestys nojaa puhtaisiin energiaratkaisuihin. Tulevaisuuden ratkaisuihin panostamalla ei voi epäonnistua”, päättää Alhonnoro.

Lisätietoja:

Lotta Alhonnoro
Puheenjohtaja, Vaasan vaalipiirin vihreät
Valtuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen, Vaasa
lotta.alhonnoro@vihreat.fi

Jenni Kuisti
puheenjohtaja, Etelä-Pohjanmaan vihreät
Varavaltuutettu Alajärvi
Jenni.kuisti@vihreat.fi

Lueskelin mielenkiinnolla edellisten kirjoittajien blogitekstejä. On aina miellyttävää huomata, kuinka tärkeää ekologisuus ja luonto on jo monille. Teksteissä kiteytyi minunkin ajatukseni ja mielipiteeni; planeetan puolesta on toimittava nyt. Ekologisuus lähtee yksilötasolta, mutta kuntatasolla saadaan jo merkittäviä vaikutuksia. Minä en kuitenkaan kirjoita tänään ympäristöasioista. Kirjoitan paitsi kuntavaaliehdokkaana, myös ihan vain äitinä ja vanhempana.

Olemme eläneet poikkeusaikoja nyt reilun vuoden verran. Viime kesänä päätin, että käytän tämän ajan hyödyksi. Niinpä päätin hakea opiskelupaikkaa. Pääsin haastatteluun ja jo seuraavana päivänä sain tekstiviestitse ilmoituksen, että koulu alkaa ensi maanantaina. Minun aloittaessani opiskelun media-alalla, aloitti lapseni esikoulun. Olen tyytyväisenä seurannut vierestä, kuinka hienosti nämä pienet eskarilaiset tulevat toimeen keskenään. Pieniä erimielisyyksiä ja riitoja toki tulee välillä, mutta kaikki eripurat selvitetään aina heti. Siitä iso kiitos henkilökunnalle.

Silti ala-asteen aloittamista miettiessäni mieleeni hiipii sama pelko, joka on varmasti käynyt monen muunkin vanhemman mielessä; “mitä jos minun lastani kiusataan”. Yksi opettaja ei näe ja kuule kaikkea, eikä tieto kiusaamisesta välttämättä tavoita vanhempia, koska lapsi ei uskalla kertoa kenellekään. Kuulostaa lohduttomalta, mutta tarvitseeko sen olla sitä?

Kiusaaminen on valtava ongelma. Kiusaamista on aina ollut, on nyt ja pahoin pelkään, että tulee olemaan myös jatkossa. Tämä ongelma ei ratkea sormia napsauttamalla, mutta jokainen meistä voi siihen vaikuttaa. Ole esimerkki lapsillesi, sukulaislapsillesi ja jokaiselle kohtaamallesi lapselle.

Älä kiusaa, älä arvostele, vaan ole lempeä. Lapset ovat tulevaisuus ja me voimme ennaltaehkäistä syrjäytymistä ennaltaehkäisemällä kiusaamista. Meidän on keksittävä konkreettisia keinoja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn, sekä kiusaamistilanteisiin puuttumiseen. Mielestäni me olemme aikuisina ja kaupunkina velvollisia huolehtimaan siitä, että meidän lapsemme voivat mennä turvallisin ja iloisin mielin kouluun.

Jokaisella on varmasti tuoreena mielessä Koskelan tragedia, jossa kiusaaminen vaihtui väkivaltaan ja lopulta raakaan murhaan. Tämä on se pahin kauhuskenaario, jota emme missään tapauksessa halua tapahtuvan enää koskaan. Vaikka minua ei kaupunginvaltuustoon valittaisikaan, toivon uusien valtuutettujen tarttuvan tähän asiaan, jotta lapsillamme olisi hyvä ja turvallinen oppimisympäristö.

Haastan jokaisen mukaan kiusaamisenvastaiseen toimintaan! Lapsiin ja nuoriin ei kuiva paasaaminen pure, vaan tarvitsemme tekemistä ja tempauksia. Minulla on jo paljon ideoita, toivottavasti sinullakin!

Susanna Yli-Tainio
Kokkola

Den unika språkkulturen i Österbottens kommuner är en stor rikedom som man måste hålla fast vid. Flerspråkighetens ställning i kommunerna är redan stark, men den måste även i fortsättningen bibehållas. Det bästa sättet är att se till att varje invånare av en kommun kan fungera smidigt som en del av flerspråkiga gemenskaper där alla blir förstådd på sitt eget modersmål.

Jag förstod själv hur viktigt det svenska språket är i samhället först när jag var vuxen. Jag kommer från Birkaland, där tvåspråkigheten inte var starkt närvarande i mitt hem. När jag flyttade till Österbotten märkte jag vad jag missade. Senare i livet lärde jag mig, och svenska kunskapen blev till stor nytta både på arbetsplatsen och på fritiden. På grund av mina erfarenheter vill jag inte att något finskt barn skall sakna förståelse för vikten av språkkunskaper. Varje barn måste garanteras lika möjligheter att lära sig språk i en trygg miljö. Därför ska utbildningen inte skäras ned. Man måste också vara särskilt uppmärksam på att inget barn måste kompromissa om sina språkkunskaper på grund av att man inte kan fylla på grupperna. Undervisning bör ordnas för alla som vill ha undervisning, även om det bara finns några som vill ha det.

Livslångt lärande får inte heller glömmas bort när det gäller att fatta beslut i kommuner. Organisationer som medborgarinstitut ser till att befolkningen ständigt utvecklar språkkunskaper. Denna verksamhet måste stödjas.

Ofta när man talar om de olika språkens ställning i samhället, stannar diskussionen endast på undervisningsnivå. Debatten fokuserar ofta på att tala om vilket språk som ska vara obligatoriskt och vilket ska inte vara det. Undervisningen är naturligtvis en viktig del av språkinlärningen, men den unika språkkulturen måste skyddas även på andra politikområden.

Jag tror att var och en kan lära sig, så länge det finns en gynnsam miljö för det. Det viktigaste är att lära sig förstå olika personer. Jag vill vara med och bygga en kommun där det finns mötesplatser där ungdomar med olika språkbakgrund kan mötas. Mötesplatser skapas genom finansiering av exempelvis idrottsföreningar och andra föreningar, såsom ungdomsföreningar. Vi behöver också samarbete över kommungränserna mellan de kommuner där språkfördelningen är olika. Vi måste se till att alla har en hobbymöjlighet eller något annat nätverk genom vilket de kan utveckla sig själva som språkanvändare.

Ofta förstår man saker först när man ser dem med egna ögon. Därför måste man satsa på att allt fler människor från ett enspråkigt område ser Österbotten vackra skärgårdsnatur och en unik språkkultur där finska och svenska lever i harmoni med varandra. Genom att bygga en företagarvänlig kommun och investera i ett tilltalande kommunvarumärke främjar man den inhemska turismen och därmed också tvåspråkigheten.

Juulia Tuominen
Kommunalvalkandidat i Malax

Ensimmäiset vaalini olivat Jalasjärven ylä-asteen oppilaskuntavaalit vuonna 1997. Nousin lavalle, asetin käteni Richard Nixonin tunnetuksi tekemään kaksikätiseen peace – asentoon ja julistin “äänestäkää mua, oon paras”. Olin ysiluokkalainen nuorimies joka oli karistanut vauvakiloja pois ja oli sitä mieltä että maailma on nyt valmis minun ehdokkuudelleeni. Samaan aikaan kaksoissiskoni istui yleisössä, ja varmaan pyöritteli hiljaa silmiään.

Tämä pieni hetki kertoo minusta, siskostani ja meistä suomalaisista kenties enemmän kuin mitä nopeasti ajattelet.

Oppilaskuntavaalit ja nuorisovaltuustovaalit tuli poikasena koluttua läpi, ja vaaleissahan oli monelle nuorelle kyse enemmän suosiosta kuin vastuusta. Minulle ne olivat itsetunnon pönkitystä, enkä usko olleeni ollenkaan se tehokkain tai vastuullisin jäsen. Nuorisovaltuustossa muistan olleeni sellainen takapenkin perseilijä, joka toki kävi kokouksissa, mutta ei kuitenkaan ollut se ihan tuottelijain jäsen. Työtaakan kantoivat usein näkymättömät vastuunkantajat, jotka pitivät homman käynnissä.

Sama kuvio toteutuu monessa kaupunginvaltuustossa.

Kun omaan työnkuvaan kuuluu ihmisten kysymistä ehdolle kuntavaaleihin, kuulee ja näkee monenlaisia reaktioita: kohteliasta radiohiljaisuutta, hyviä ja huonoja syitä, puoluepolitiikkaa, ajankäyttöä ja yllättynyttä naureskelua. Todella usein kuulen henkilön sanovan “en tiedä olisiko minusta siihen”.

Toistan tämän usein, koska se on mielestäni tärkeää: kaikki puolueet tarvitsevat ihmisiä jotka kysyvät itseltään “en tiedä olisiko minusta siihen”. Järkevä ja tasapainoinen ihminen kysyy itseltään haastavia kysymyksiä.

Tämän vastauksen vastakohtana on luonnollisesti “TOTTAKAI minusta on siihen”, joka viittaa joko jo käytyyn ajatusprosessiin tai välittömään, kritiikittömään ja sangen narsistiseen ajatukseen siitä että “jos joku niin minä osaan nää jutut”. Ikävän usein kaksi vastakkaista vastausta ovat etenkin täällä Pohjanmaalla sukupuoleen sidottuja. Ja se puolestaan päätyy näkymään valtuustojemme sukupuolijakaumissa, jotka ovat ihan liian miesvoittoisia. Edustuksellinen demokratia ei ikävä kyllä toteudu oikein laadukkaasti jos kunnissa asioista päättävät isolla enemmistöllä 50-70 -vuotiaat miehet.

Jos siis tunnet henkilön joka mielestäsi olisi hyvä kuntavaltuutettu, riippumatta puolueesta, puske tätä lähtemään ehdolle. Suomalaiset kunnat tarvitsevat juuri nyt enemmän vastuullisia tekijöitä, jotka kysyvät itseltään vaikeita kysymyksiä.

Jos puolue on vihreät, ehdota ehdokasta osoitteessa www.vihreat.fi/ehdokkaaksi

Mikko Jokipii
Toiminnanjohtaja
Vaasan vaalipiirin vihreät

Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla kuhistaan. 12.3. tuli kuluneeksi vuosi siitä kun hallitus suositteli yli 500 hengen tapahtumia kiellettäväksi. LiveFIN ry järjesti hiljaisen hetken ja Vuosi hiljaisuutta -kampanjakuvia pyörii vieläkin sosiaalisessa mediassa.

Valtio on jakanut kriisin aikana paljon erilaisia tukia, joiden tavoitteena on ollut pitää yrityksiä pystyssä ja leivän pöydässä. Ongelma on kuitenkin se, että tuet eivät ole huomioineet tarpeeksi epätyypillisissä työsuhteissa toimivia, itsensätyöllistäjiä, freelancereita tai silpputyötä tekeviä. Tukia on paranneltu pitkin matkaa, mutta väliinputoajia on edelleen liikaa. Esimerkiksi noin 30 000 musiikkialan työntekijästä valtaosa on freelancereita tai itsensätyöllistäjiä. Sama pätee myös ammattinäyttelijöihin.

Taiteen ja kulttuurin barometrin ennakkotietojen mukaan kulttuurialalla työskentelevistä jopa 76 prosenttia raportoi koronaviruksen vaikuttaneen työskentelyynsä, ja suurin osa vaikutuksista oli negatiivisia. Esimerkiksi Muusikkojen liitto arvioi, että 96 prosenttia muusikoista on koronapandemian vuoksi menettänyt työtilaisuuksia

Valtio korvaa tulonmenetysten sijaan vain kustannuksia. Kulttuurialan ammattilaisella ei kuitenkaan välttämättä ole yhtään juoksevia kuluja, jos tulot muodostuvat esimerkiksi keikoista, esityksistä ja opettamisesta. Kun sovitut esiintymiset on peruttu eikä uusia ole kuukausiin tullut, ei tulojakaan ole. Moni on tipahtanut tyhjän päälle.

Koska kunnissa on jäänyt valtavasti tapahtumia järjestämättä, on rahaakin säästynyt. Ottaen huomioon kulttuurialan nykyisen ahdingon, olisi reilua, että kunnat jakaisivat vuonna 2020 säästyneistä kulttuurivaroista tukia kulttuuritoimijoille.

Ratkaisuja tulisi etsiä kuntien lisäksi myös sosiaaliturvan piiristä. Esimerkiksi tekijänoikeuskorvaukset eivät kerrytä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, mutta ne voivat leikata työttömyyskorvauksen kokonaan pois. Tämä epäkohta kannattaisi korjata pikaisesti. Myös viime vuonna voimassa olleiden työttömyysturvan poikkeussäännösten jatkaminen olisi tärkeää esimerkiksi näyttelijöille.

Poikkeuksellinen tilanne on tehnyt harvinaisen selväksi, että sosiaaliturvajärjestelmä on täynnä reikiä. Freelancerit, itsensätyöllistäjät, pienyrittäjät ja silpputyöläiset ovat heikossa asemassa, kun työt katoavat ympäriltä. Olisikin tarkoituksenmukaista uudistaa sosiaaliturvajärjestelmä ja ottaa käyttöön perustulo, jotta seuraavan kriisin koittaessa kukaan ei jää tyhjän päälle.

Kirjoittaja Anni Teerikangas on kuntavaaliehdokas Pietarsaaresta

Edellinen hallitus testasi että miten työllisyyttä saataisiin nostettua aktiivimallilla, mutta kuten etukäteen jo tiedettiin, huonostihan siinä kävi. Otettiin mallia Tanskasta, mutta sieltä otettiin meille käyttöön vain pieni osa, se keppi-osa, ja porkkanat jäi ikävä kyllä Tanskaan.

Nyt nykyinen hallitus on päättänyt ottaa mallia enemmän Ruotsista jossa on onnistuttu tietyiltä osin paremmin työllisyyden hoidossa kuin meillä.

Tämän ruotsalaisen mallin suomalainen versio kuulostaa aika hyvältä, ja kun siihen liittyy vielä kuntakokeilu ja muut hallituksen tekemät toimenpiteet, kokonaisuus alkaa näyttää huomattavasti paremmalta kuin koskaan ennen.

Työttömyys on pysynyt korkealla tasolla 90-luvun lamasta asti, ja nyt koronalama painaa päälle, uudistukset ovat entistä tarpeellisempia.

Paras työllistämistoimi on aina palkata työtön ihminen töihin, ja kun nämä työllistämistoimet alkavat mennä enemmän sitä kohti, on toivoa että niistä oikeasti olisi ihan hyötyäkin. Valtion työnvälitysyritys etsii työttömille oikeasti oikeita töitä, ja palkkatuen laajentaminen ja parantaminen auttaa siinä. Ja ylipäätään työttömien palvelujen räätälöinti entistä enemmän työttömien yksilöllisten tarpeiden mukaan, eikä sen mukaan mitä massojen ajatellaan tarvitsevan, on aina parannus.

Mitä enemmän otetaan huomioon esimerkiksi työttömän terveydentila, elämäntilanne, koulutuspuutteet jne. sitä parempiin tuloksiin päästään.

Työttömien keskuudessa näistä uusistakaan keinoista mikään ei saa varauksetonta hyväksyntää, monille aktiivimalli oli viimeinen kyykytys, joka vei luottamuksen niin viranomaisiin kuin poliitikoihinkin. Monet työttömät eivät usko että vaikka joku uudistus kuulostaisi hyvältä, että se heille oikeasti olisi hyväksi. Päättäjien oletetaan olevan aina joku ketunhäntä kainalossa, että luvataan jotain, mutta sitten käykin niin että otetaan jotain pois. Ja tämä on täysin ymmärrettävää. Minultakin aktiivimalli otti vähästä pois, ja siitä tuli tunne että kohdellaan epäreilusti, lyödään lyötyä.

Mutta nyt on tulossa oikeasti positiivisia asioita: ehkä positiivisin uudistus on se, että karensseja kevennetään. Karenssit pitäisi poistaa kokonaan, muttä tämä on jo hyvä alku että ensin tulee huomautus, ja sitten portaittain karenssia jos toistuvasti rikkoo sääntöjä, mutta lyhyempiä jaksoja kuin nykyään. Moni ihmettelee että miksi karenssien keventäminen on hyvä asia, mutta käytännössä se on. Karenssi ei kurita niitä lusmuja joita varten ne on keksitty, vaan yleensä niitä huono-onnisia joilla joku asia menee pieleen ja karenssi vielä pahentaa asioita moninkertaisesti.

Käytännössä hallitus ei voi työpaikkoja lisätä (jos ei valtiolle palkkaa lisää työntekijöitä), vaan suurimmalta osin työpaikkojen määrän ja laadun määrittelee yritykset. Kun ihmisillä on rahaa ostaa tavaroita ja palveluita, on firmoilla varaa palkata enemmän ihmisiä töihin. Siksi minä pidän tärkeimpänä työllistämistoimena sitä että pidetään huolta ihmisten ostovoimasta, jotta firmoille riittää asiakkaita ja raha liikkuu.

Toinen tärkeä asia on se, että huolehditaan siitä ettei kohtaanto-ongelma (löytääkö työ tekijänsä) olisi liian suuri. Koulutuksella on erittäin suuri merkitys, ja tähänkin on onneksi nykyhallitus tuonut helpotusta monin eri keinoin.

Myös yrityksissä tapahtuva koulutus pitäisi nostaa uudestaan panostuksen kohteeksi, yritysten itsensä taholta.

Maailma muuttuu, ja myös työelämä muuttuu nopeasti, mutta ihmiset ovat edelleen samanlaisia. Työelämän muutoksissa pitää ottaa huomioon ihmiset, koska työelämä on ihmisiä varten, ei päinvastoin.

Suomen malli

”Suomeen luodaan systemaattinen, tavoitteellinen ja liiketoimintaperusteinen välityömarkkinatoimija käyttäen esimerkkeinä Ruotsin Samhall ‐yhtiöstä saatuja kokemuksia sekä työpankkikokeilun tuloksia. Tarkoituksena on vahvistaa osatyökykyisten ja muiden vaikeassa asemassa olevien henkilöiden mahdollisuuksia siirtyä avoimille työmarkkinoille tarjoamalla tuettu työpaikka sekä avoimille työmarkkinoille siirtymiseen tarvittava koulutus ja muu tuki. Tavoitteena on myös edistää vammaisten oikeutta palkkatyöhön ja tarjota riittävän pitkäkestoinen työpaikka niille, joille työskentely avoimilla työmarkkinoilta ei toteudu.”

Kuntakokeilu

”Kuntakokeilussa työllisyyttä edistäviä palveluja kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda koko maakunnan kattava palveluvalikoima. Kokeilu tarjoaa asiakkaille henkilökohtaista ohjausta sekä moniammatillisen verkoston sen tueksi. Kokeilun tarkoituksena on osallistaa alueen yrittäjiä, sidosryhmiä sekä verkostoja yhteistyöhön. Kokeilussa luodaan malleja yrittäjien, työnantajien sekä asiakkaiden kohtaantoon alueen työvoimatarpeiden pohjalta.

”Työllisyyden kuntakokeilu pyrkii uudistamaan työllisyydenhoidon koko prosessia. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitsemme rohkeita ja uusia avauksia, innovatiivisia malleja sekä ennen kaikkea yhteistä tahtotilaa”,
työllisyyden kuntakokeilusta vastaava Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö Sanna-Mari Levijoki kannustaa.

Kirjoittaja Johanna Laakso on kokkolalainen vihreä aktiivi