<sup>Vihreä täällä hei! Olisiko teillä aikaa puhua vielä vähän lisää lihansyönnistä?

Haluan kirjoittaa aiheesta muutaman rivin, vaikka viimeisten viikkojen aikana keskustelu lihansyönnistä onkin kaluttu lähes täysin loppuun. Sivuutan tässä nyt kuitenkin juupas-eipäs -keskustelun lihansyönnistä (itse syön), sen vähentämisestä (itse olen vähentänyt ) ja jopa suomalaisen naudanlihan väitellystä ympäristöystävällisyydestä.</sup>

^{Lihan arvostuksesta haluaisin kuitenkin vähän jutella – nimittäin sitä näkökulmaa en juurikaan ole vielä huomannut sivutun, että mihin on kadonnut turvasta häntään -ajattelu ja mitä kummaa tapahtui sotavuosien jälkeen, kun suomalainen fiksoitui fileeseen ja alkoi jauhaa muut osat jauhelihaksi? Mihin lihan kokonaisvaltainen arvostus katosi? Rikastuimmeko me liian nopeasti?}

^{Itse olen toden teolla havahtunut tähän sen myötä, kun olen elänyt arkea Etelä-Euroopassa ja heikäläisten kanssa Suomessa. Heillä ravintoloissa eläimestä hyödynnetään arvostaen koko ruho, pihvit ovat isoja, kauniita ja maukkaita. Täällä taas ravintolassa pihviä halajava noinniinkun kärjistetysti saa eteensä surullisen 150-grammaisen fileen. Tavallisen suomalaismarketin hyllyllä ei tilanne ole juurikaan parempi. Minä ostaisin onnesta huutaen poskea ja häntää ja kaikkia jännittäviä erilaisia lihaksia, jos niitä vain jostain saisi.}

<sup>Suomalainen kuitenkin kantaa kotiin jauhelihaa, erilaisia epämääräisiä valmiita suikaleita mielellään vielä jossain kammottavassa marinadissa, ja jonkin verran paistia. Ja sitä iänikuista filettä. Varmasti on niin, että markkinat ratkaisevat ja muutakin lihaa saisi, jos sitä osaisi kuluttaja vaatia. Mutta jotta kuluttaja osaisi niitä vaatia, niitä pitäisi nostaa enemmän esiin medioissa ja kaiken kansan ravintoloiden listoilla. Rump – ja ribeye steakia löysin sentään australialaisen gastropubin listalta eteläisestä Suomesta.

Olen onnellisen tietoinen siitä muutos on kenties tapahtumassa, sillä suuri suomalainen lihatalo on avannut verkkoon lihakaupan, josta voi tilata kotiin toimitettuna herkullisia kehonosia poskista häntään. Toistaiseksi kyseinen verkkokauppa palvelee kuitenkin vain pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Seinäjoella, joten esimerkiksi me alavutelaiset joudumme vielä käyttämään vähän mielikuvitusta päästäksemme kiinni näihin herkkuihin.</sup>

Mutta, se lihan arvostus. Sanotaan, että suomalainen raaka-aine on maailman puhtainta. Eikö tällöin ole sääli, että arvokas laadukas liha päätyy suurelta osin jauhelihaksi ja eineksiin? Lihansyönnin vähentämisen ohella – kyllä, sanon sen sittenkin, sillä onhan tämä nyt aivan holtitonta jo aivan terveydenkin näkökulmasta – meillä on suuria tekoja tehtävissä ihan vain siten, että syömme laadukkaampaa lihaa. Minulle laatu tarkoittaa myös sitä, että mahdollisimman tarkoin hyödynnetään koko eläin. En tarkoita, että kaikkien meidän pitäisi opetella rakastamaan sisäelimiä ja kokata joka sunnuntai Trippa alla Romanaa (osapuilleen siinä kulkee muuten minunkin henkilökohtainen rajani), mutta fakta on, että lähes jauhelihan hinnalla voisi saada niin paljon parempaa lihaa. Aina parempi, jos vielä mahdollisimman luomuna ja mahdollisimman läheltä.

^{Mieti siis mitä syöt, ja sen jälkeen arvosta sitä. Arvostat samalla itseäsi.}

Niina Laitio
Kunnanvaltuutettu, maakuntavaltuutettu
Alavus

Poliittisessa keskustelussa väärinymmärtäminen on yleistä, joskus jopa tahallista. Kärjistäminen kuuluu politiikan kielenkäyttöön ja onhan se välillä ihan hauskaakin. Keskustelussa kannabiksesta ja muista huumeista on kuitenkin ymmärrys välillä karannut jo tosi kauas.

Mielestäni ja myös vihreiden virallisten linjausten mukaan huumeiden myymisen ja välittämisen tulee edelleen olla rikollista ja rangaistavaa. Emme siis ole laillistamassa huumeita, tai esittämässä niitä jauhelihan korvikkeeksi, kuten hurjimmissa visioissa on jo epäilty.

Termit eri päihdepolitiikan vaihtoehdoista menevät keskustelussa usein sekaisin, jolloin väärinkäsityksiä syntyy. Käytön rangaistavuudesta luopuminen on eri asia kuin laillistaminen. Nykyinen politiikka ei selvästikään toimi, koska huumeiden käyttö lisääntyy koko ajan. Ja samalla lisääntyvät muut lieveilmiöt, joita huumeidenkäyttöön liittyy.

Jotain on siis tehtävä. Koska mielelläni perustan päätökseni tutkimukseen, teen niin tässäkin tapauksessa. Niin Maailman terveysjärjestö WHO kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä lukuisat muut päihdepolitiikan asiantuntijatahot ovat sitä mieltä, että käytön rangaistavuudesta tulisi luopua. Tutkimusten mukaan rangaistavuudesta luopuminen ei lisää käyttöä vaan helpottaa haittojen vähentämistä ja terveysongelmiin puuttumista.

Ja sitten niitä termejä. Käytännössä Suomessa puhutaan tällä hetkellä kolmesta eri vaihtoehdosta: depenalisaatiosta, dekriminalisoinnista ja laillistamisesta. Itse pidän parhaana vaihtoehtona depenalisaatiota, jolloin huumeiden hallussapito ja käyttö ovat edelleen kiellettyjä, mutta niistä ei seuraa rikosoikeudellisia toimenpiteitä. Samankaltaisesta tilanteesta on kyse esimerkiksi kun jalankulkija kävelee päin punaista tai pyöräilijä käyttää jalkakäytävää pyöräilyyn. Kiellettyä, mutta käytännössä rangaistuksia ei jaeta. Huumeiden kasvattaminen, myyminen ja välittäminen olisivat edelleen rikollista ja rangaistavaa toimintaa.

Vihreiden virallinen linja on käytön dekriminalisointi, jolloin huumeiden käyttö ja pienten määrien hallussapito sallittaisiin luopumalla niiden rangaistavuudesta. Ero depenalisaatioon on pieni, ehkä enemmän periaatteellinen. Äärimmäinen keino olisi laillistaminen, mikä tarkoittaisi huumeiden käytön vapauttamista ja saatavuuden järjestämistä samaan tapaan kuin alkoholin tai lääkkeiden. Toistettakoon nyt vielä, että tätä me vihreät emme halua. Sakko tai vankeus eivät auta päihdeongelmaista.

Huumeiden käyttöön tulisi puuttua enemmän sosiaali- ja terveydenhuolloin keinoin, ei niinkään rangaistuksilla. Pelkkä riski rikosrekisterimerkinnän saamisesta voi pitää päihdeongelmaisen kaukana viranomaisista ja siksi hoitoonohjaaminen on hankalaa. Jos huumeiden käytöstä ei rangaistaisi, vapautuisi myös poliisin resursseja pois käyttörikoksista käytettäväksi esimerkiksi huumeiden ympärillä pyörivän järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeiden maahantuonnin pariin.

Huumeisiin liittyviä ongelmia ei tietenkään ratkaista pelkästään poistamalla rangaistukset. Edelleen tarvitaan hyvää ennaltaehkäisevää työtä. Ensisijaisesti tulisi vaikuttaa nuoriin, jotta he eivät käyttöä aloittaisi. Viestin ja uutisoinnin tulee edelleen tukea sitä, että huumeiden käyttö on kiellettyä.

Henna Rantasaari
Kaupunginvaltuutettu, Kaupunginhallituksen jäsen (Vihr.)
Seinäjoki

Jokin aika sitten tuli vanha tuttava vastaan vihaisesti kaupassa. Kertoi olevansa tuohtunut hallituksen aikeista nostaa polttoaineverotusta. Keskustelun lomassa ilmeni, että tuttava asui edelleen samassa paikassa noin 500 metrin päässä kaupasta ja töihinkään ei ollut matkaa kuin alle kilometri. Nämä matkat tuttava myönsi kulkevansa lähinnä autolla ja myönsi, ettei osannut perustella järkevin syin tätä auton käyttöä. Valittelipa myös, että onhan tässä vähän viime vuosina kunto heikentynyt. 

Myönnän itsekin syyllistyväni siihen, että aivan liian lyhyitä matkoja tulee ajettua autolla. On muka kiire, huono sää, liian paljon kauppatavaroita kannettavana jne. jne. Aina löytyy sopiva selitys valehdella itselleen laiskuutta ja mukavuuden halukkuutta, että voi lähteä autolla pyörän tai kävelyn sijaan.

Tätä mukavuudenhalua on varmasti melko iso osa Suomen yksityisautoilusta. Liikenneviraston selvitys kertoi vuonna 2016, että automatkoista yli neljännes on alle kolme kilometriä ja lähes puolet jää alle viiteen kilometriin. Uusia tilastoja en löytänyt, mutta en jaksa uskoa, että hirveän paljon muutosta ainakaan parempaan olisi kolmessa vuodessa tullut.

Tämä mukavuudenhalu aiheuttaa sen, että yhä useampi suomalainen on jo nuoresta pitäen huonokuntoinen. Liikkumattomuus aiheuttaa huonon kunnon lisäksi monenlaisia muita terveysongelmia ja edistää työkyvyn heikkenemistä. Erilaisten laskelmien mukaan liikkumattomuuden kokonaiskustannukset Suomessa ovatkin jopa 4 miljardia euroa vuodessa.

Samaan aikaan, kun olemme huolissamme nuorten liikkumisen vähenemisestä ja aikuisten sairaslomapäivien lisääntymisestä, käy muutama puolue kiihkeää kamppailua jokaista polttoaineen hinnankorotusta vastaan ja vaalikampanjoita ”autot kuuluvat teille” – sloganeilla. Monissa maakuntakeskuksissa alkaa iso huuto, jos keskustassa jokaisen kaupan eteen ei pääsekään autolla ja mielellään ilmaisella pysäköinnillä. Suurin osa suomalaisista pystyisi säästämään omassa kukkarossa näkyvät mahdolliset polttoaineen hinnankorotukset jättämällä edes ne muutamat lyhyet matkat ajamatta. Samalla parantaisi omaa terveyttään ja hyvinvointia.

Polttoaineen hinnankorotuksia on helppo kritisoida ja poliitikkojen tehdä siitä populistisia avauksia. Asiaa pitää kuitenkin pystyä tarkastelemaan tarpeeksi monelta kannalta. Autoiluun kannustava Suomi maksaakin meille veronmaksajille huomaamatta valtavasti enemmän, kuin mitä mahdolliset polttoaineen hinnankorotukset lyhyellä tähtäimellä. Asennemuutos liikkumiseen pitää saada kuitenkin käyntiin nyt.

Tuttava ei muuten keskustelun jälkeen enää valitellut polttoaineeseen kaavailtua hinnankorotusta vaan jäi pohtimaan, että ehkäpä se viimein auttaisi jättämään sen auton välillä kotipihaan.

Tuomas Ojajärvi
Puheenjohtaja
Vaasan vaalipiirin Vihreät

Jag har följt med de senaste veckornas matdiskussion med växande intresse. Lite som skuggteater, där motparten i spelet fattas. Som konsument sitter jag lite förvånad bland publiken.

Matval är personliga och idag finns det möjlighet att välja bland flera alternativ än någonsin. Sortimentet i mataffärerna förnyas då kunderna gör medvetna val och vill prova på nytt. Det skulle vara dålig business att inte höra på kunderna, alltså har vi fått allt bredare sortiment av veganska och vegatariska produkter i mataffärerna.

Klimatmedvetenhet är en megatrend, som inte går att sopa under mattan bara för att någon är rädd för att förnya sig eller tror sig göra förluster i utvecklingen. Då en megatrend och individens personliga val kolliderar med intresseorganisationernas motstånd, väcks det känslor. När politiker ännu blandar sig med en enskild skolas sätt att tillämpa på läroplanen kring temat  eller vill påverka matsedeln på ett universitetscafe, blir det hela mycket tydligt: den som skriker högst, har mest att förlora i makt och pengar.

Producenter kämpar med höga kostnader och låga producentpriser, alltså är det i hela samhällets intresse att hitta lösningar för bättre lönsamhet. Jag har svårt att tro producenterna vill påtvinga kunderna något som de inte vill ha, det skulle vara en alltför stor risk i en annars svår marknadssituation. Stöd däremot kan tänkas vara välkommet, för att anpassa sig till ändringar på marknaden, förnya sortimentet på samt produktionssätten. Intresseorganisationernas och politikernas massiva kampanj mot en megatrend är däremot inte till någon hjälp.

Som trädgårdmästare uppskattar jag högt den närproducerade, gärna ekologiska maten och förstår djurens betydelse i ekologisk produktion. Förbud och tvång är inte mig i smaken, folk har rätt till sina egna val och inte ens den mest klimatmedvetna behöver alltid vara perfekt.

Intresseorganisationernas försök att göra konsumtionen av nötkött till något slags medborgarskyldighet väcker motstånd. Det är min sak att bestämma, vad jag har på tallriken. Jag vill kunna göra klimatsmarta val, för då man blir medveten om klimatändringens följder, känns det inte längre bra att välja så det ställer till med skada för kommande generationer. Ansvarskänslan är mycket starkare, än uppmaningen om att stöda via konsumtion en branch som inte vill förnya sig.

Producenter på fältet kommer ut med fina nya klimatvänliga produkter och jobbar ihärdigt med produktutvecklingen varje dag. Diskussionen skulle gärna få handla om framtidsvisioner och fakta om dagens klimatvänliga lösningar, istället för bakåtsträvande propaganda.

Ruoka, raha ja valta

Olen seurannut viime viikkojen ruokakeskustelua kasvavalla kiinnostuksella. Se muistuttaa varjoteatteria, tosielämän vastapuoli puuttuu. Kuluttajana jään hämmästyneenä katsomoon.

Ruokavalinnat ovat henkilökohtaisia ja tänä päivänä vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan. Ruokakauppojen valikoimat uudistuvat tietoisia valintoja tekeviä ja uutuuksista kiinnostuneita kuluttajia kuunnellen. Olisi huonoa bisnestä olla kuulematta asiakkaita, joten kauppoihin on tullut yhä enemmän vegaanisia ja kasvistuotteita.

Ilmastotietoisuus on megatrendi, joka ei katoa vain siksi, että joku pelkää uudistumista tai tekevänsä tappioita markkinoiden muuttuessa. Megatrendin ja henkilökohtaisten valintojen törmätessä edunvalvontajärjestöjen vastustukseen nousee tunnereaktioita. Kun siihen päälle vielä poliitikko sekaantuu yksittäisen koulun tapaan toteuttaa teemaan liittyvää opetussuunnitelmaa tai haluaa vaikuttaa yliopistokahvilan ruokalistaan, asia tulee hyvin näkyväksi: kovinta ääntä pitää se, jolla on eniten rahaa ja valtaa hävittävänään.

Tuottajat kamppailevat korkeiden kustannusten ja alhaisten tuottajahintojen ristipaineessa, joten on koko yhteiskunnan intressissä löytää ratkaisuja parempaan kannattavuuteen. On vaikea uskoa, että tuottajat haluaisivat myydä sellaista, jolle ei ole kysyntää, se olisi liian suuri riski muutenkin hankalassa markkinatilanteessa. Tuki tuotannon sopeuttamiseen muuttuville markkinoille sekä lajikkeiden ja tuotantotapojen uudistamiseen lienee kuitenkin tervetullutta. Edunvalvontajärjestöjen ja poliitikkojen massiivinen kampanja megatrendiä vastaan ei tässä ole avuksi.

Puutarhurina arvostan suuresti lähituotettua, luomua ruokaa ja ymmärrän eläinten merkityksen luomutilalla. Kiellot ja pakko eivät ole makuuni, ihmisillä on oikeus omiin valintoihinsa eikä edes kaikkein ilmastotietoisimman tarvitse olla aina täydellinen valinnoissaan.

Etujärjestöjen pyrkimys tehdä naudanlihan kulutuksesta jonkinlaista uutta kansalaisvelvollisuutta herättää kuitenkin vastareaktion. On minun asiani päättää, mitä lautasellani on. Haluan tehdä ilmastoystävällisiä valintoja koska ymmärrettyäni ilmastonmuutoksen merkityksen, eivät tulevia sukupolvia vahingoittavat valinnat ole enää tuntuneet oikeilta. Tämä vastuun tunne on paljon vahvempi, kuin lobbareitten vaatimus tukea kulutuksen kautta uusiutumishalutonta alaa.

Tuottajat kentällä tuovat markkinoille uusia hyviä ja ilmastoystävällisiä tuotteita ja tekevät tuotekehitystyötä joka päivä. Keskustellaan siis alan tulevaisuuden visioista ja tarjotaan faktatietoa jo tehdyistä kestävistä ratkaisuista, taaksepäin katsovan propagandan sijasta.

Syksyssäni on ollut kaksi merkittävää projektia: aloitin uudessa virassani Vihreillä, ja olen ollut mukana ohjaamassa ja tuottamassa paikallistason elokuvaa Kauhajoella. Tässä tekstissä on enemmän puhetta jälkimmäisestä, vaikka lopuksi yritän löyhästi tuoda tähän politiikkaakin mukaan. Sellaisessa rakentavassa mielessä, älä huoli!

Huomasin olevani keväällä uusien haasteiden edessä, tai pikemminkin sen edessä, että uusia haasteita ei ollut vielä mietittynä. Kummallisesti sellainen juolahti mieleen: aloin kerätä kasaan ryhmää, jolla käsikirjoittaa, kuvata, rahoittaa ja luonnollisesti näytellä koko illan elokuvan. Idea pomppasi mieleen, kun juuri olin käynyt keskustelun Kauhajoen elokuvateatteriyrittäjä Seppo Kullaksen kanssa. Puhuimme siitä, miten pitäisi löytää sellainen teema leffalle, joka aidosti yhdistäisi koko maakunnan väkeä, jotain mikä kertoisi tarinan, johon ihmisten olisi helppo samaistua.

Soitin Sepolle 10 minuuttia myöhemmin. Olin pysäyttänyt autoni Kauhajoen Kasinon kohtaan. Minulle oli kerrottu vastaus pulmaamme välittömästi: nuorisoelokuva, joka sijoittuu Kauhajoen Kasinolle – elokuva, joka kertoisi tarinoita eri vuosikymmeniltä tiivistettynä yhteen iltaan 90-luvulla. Seppo totesi että “5 000 katsojaa tulee katsomaan Kauhajoella”. Laittaisin tähän hymiön, jos formaatti sallisi.

Yhtäkkiä huomasin, että ympärilläni oli ryhmä ihmisiä, jotka välittivät projektista ja olivat siitä innoissaan. Tekijäryhmässä oli edustettuna valtava määrä erilaisia ihmistyyppejä ja taustoja. En oikeastaan ollut ajatellut koko asiaa, kunnes eräänä kuvauspäivänä aloittamani työ Vaasan Vaalipiirin Vihreiden toiminnanjohtajana kirvoitti yhden rohkaistuneen nuoren kysymään että “miksi sä Mikko oot Vihreissä”.

Nyt saavuimme siihen löyhästi poliittiseen osaan. Tunsin, miten huoneessa ilmapiiri hiukan kiristyi: “eihän ne nyt alota”. En löytänyt tähän tilanteeseen nopeaa vastausta, koska kukaan ei ollut asiaa minulta noin koskaan kysynyt. Mietin, että miksi kysymys tuli minulle niin puskista. Se varmaankin johtui siitä, miten virkistävällä tavalla kaukana tällainen projekti on politiikasta ja siitä miksi politiikka tuntuu Suomessa muuttuneen. Se on muuttunut peliksi, jossa julistetaan asioita, jotka erottavat meitä, ei niitä, jotka yhdistävät.

Tällaisessa hankkeessa on juuri parasta nähdä, miten me kaikki nauramme samoille asioille ja koemme yhtenäisyyttä sen kautta. Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä puoluetta äänestämme, tai mitä ajattelemme EU:sta, Vladimir Putinista, ydinvoimasta tai lihansyönnistä. Joskus on vaan mukava tehdä asioita yhdessä. Ihmiset ovat aidosti mahtavia, kunhan heidät kohtaa Facebookin ulkopuolella.

Jos kolumnin otsikko hämmentää, on syytä tutustua Irwinin tuotantoon.

Mikko Jokipii

1980-luvun nuorisoliikkeillä oli sanonta : “Älä säädä päätäsi – vika on todellisuudessa.” Sillä tarkoitettiin, että jos maailma ahdistaa sinua, sinun ei tarvitse mennä terapiaan. Ahdistuksen syy et ole sinä vaan maailma.

Vanha sanonta on tullut mieleeni viime aikoina, kun mediassa on keskusteltu nuorten ilmastoahdistuksesta.

Ilmastoahdistus – psyykkinen sairaus?

Ilmastoahdistus muistuttaa psyykkistä sairautta. Sen oireita ovat esimerkiksi lamaantuminen, voimakas vihantunne, masennus, häpeä, suru, epätoivo, pelko ja ortoreksia (pakonomainen itse luotujen sääntöjen noudattaminen).

Ilmastolakkojen käynnistäjällä Greta Thunbergilla diagnosoitiin teini-iässä masennus, anoreksia ja selektiivinen mutismi (puhekyvyttömyys tietyissä sosiaalisissa tilanteissa). Hänen oman arvionsa mukaan ilmastoahdistus ei ollut ainoa syy näihin diagnooseihin, mutta se oli “merkittävä tekijä”.

On selvää, että tällaisia oireita pitää hoitaa. Päätä pitää säätää. Myös Thunberg oli hoidossa näiden oireiden vuoksi. Elämäkerrallisessa teoksessaan “Sydämen asioita” hänen äitinsä Malena Ernman kertoo äidin hädästä, kun tämä etsi hoitoa lapselleen.

“Haluan että olette paniikissa”

Toisaalta on selvää, että ilmastoahdistus ei synny tyhjästä. Greta Thunberg kertoo tutustuneensa ilmasto-ongelmaan kahdeksanvuotiaana. Hän oli shokissa, kun hän tajusi, että aikuiset ovat tienneet tästä koko ajan mutta elävät ihan kuin maailma olisi normaali eikä matkalla tuhoon.

16-vuotiaana Thunberg julisti Davosiin kokoontuneille aikuisille miljardööreille : “En halua että olette toiveikkaita. Haluan että olette paniikissa. Haluan että tunnette sen pelon, jonka minä tunnen joka päivä.”

Maailma on kuin paha uni

Ilmastoahdistus on tyypillinen teini-iän oireyhtymä. Minulla se puhkesi vasta 36-vuotiaana. Ratkaiseva tekijä oli Lynas Markin teos Six degrees. Our Future on a Hotter Planet (suomentamaton, alkuteos 2005). Selostan sitä vähän, niin ilmastoahdistus tulee ymmärrettäväksi niille, jotka eivät ole koskaan kokeneet sitä.

Kirja ryhmittelee arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista kuuteen lukuun. Jokainen luku kertoo yhden asteen lisälämpenemisestä.

Ensimmäisessä kuvataan nykyistä maailmaamme, jossa maapallo on lämmennyt vajaan yhden asteen. Pieniä asioita, kuteen erään sammakkolajin sukupuuttokuolema Keski-Amerikassa. Ja isompia, kuten hirmumyrsky Katrina New Orleansissa.

Toisessa ja kolmannessa luvussa, kun maailma on lämmennyt 2-3 astetta, aavikot leviävät ja tulvat ajavat miljoonia ihmisiä pakosalle. Neljän asteen tienoilla maailman ruokahuolto romahtaa, ja pakolaisvirtojen hallinta ei onnistu enää  hyvälläkään tahdolla.

Viimeisessä luvussa, kuudessa asteessa, maailma on kuin paha uni. Suurin osa eliölajeista ja ihmiskunnasta on pyyhkäisty olemattomiin. Jäljellä olevat ihmiset ovat vetäytyneet sisämaahan, sillä meret ja rannikot ovat hengenvaarallisia paikkoja.

Säädä päätäsi ja säädä todellisuutta

Minä reagoin ilmastoahdistukseeni elämänmuutoksella ja yhteiskunnallisella aktivismilla. Rupesin pääosin kasvissyöjäksi ja pidin vajaan kymmenen vuoden tauon lentomatkailussa. Liityin vihreisiin ja asetuin ehdolle vaaleissa. Sanalla sanoen : halusin säätää todellisuutta.

Voimaantuminen ja toiminta on tärkeä osa ilmastoahdistuksen hoitoa. Amerikkalaisilla ympäristöaktiiveilla on sanonta “lääke ahdistukseen on toiminta” (antidote to anxiety is action). Greta Thunberg otti tilanteen hallintaansa nimenomaan yhteiskunnallisella toiminnalla, ja loppu onkin historiaa.

Tavallisen ihmisen toimintamahdollisuudet ovat rajalliset. Toiminta kannattaa aloittaa omista elämäntavoista. Jos voimia riittää, voi edetä yhteiskunnalliseen aktivismiin, vaikkapa nyt sitten koululakkoihin.

Mutta ilmastoahdistus muistuttaa myös psyykkistä sairautta ja pahimmillaan kehittyy sellaiseksi. Tärkeää on myös omasta mielestä huolehtiminen. Minä säädin myös omaa päätäni : opettelin elämään normaalia elämää epänormaalissa maailmassa ja tunnustin oman epätäydellisyyteni. Minulla on lapsia ja olen edelleen ylpeä heistä.

Ja vaikka Greta Thunberg käski Davosin miljardöörejä luopumaan toiveikkuudesta, minä haluan muistuttaa toivon tärkeydestä. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. 

Kansanedustaja Mauri Peltokangas kirjoitti Ilkassa ke 25.9. otsikolla ”Setan propaganda elämänkatsomustiedon oppimateriaaleissa”.

Kirjoituksessa oli muutamia väärinkäsityksiä, jotka haluan korjata.

Peltokangas sanoi, että elämänkatsomustieto on niille, jotka eivät ole halunneet osallistua perinteiseen uskonnonopetukseen – ja ihmetteli, miksi et-opetus.fi-sivustolla on linkki eroakirkosta.fi -sivulle.

Peltokangas epäili et-opetus -sivun liittyvän jotenkin vihervasemmistoon. Se on kuitenkin VATAn eli Vakaumusten tasa-arvo ry:n ylläpitämä sivusto, jonka on tarkoitus jakaa tietoa elämänkatsomustiedosta. Sama yhdistys ylläpitää eroakirkosta.fi-sivustoa. Sivusto ei siis liity elämänkatsomustiedon opettamiseen tai sen opetussuunnitelmaan.

Suomessa on tällä hetkellä oikeus oman uskonnon opetukseen ja sen vuoksi esimerkiksi ev.lut. kirkon jäsen ei voi valita elämänkatsomustietoa, vaikka ei haluaisikaan uskonnonopetusta. Elämänkatsomustieto on katsomusaine niille, joilla ei ole uskonnollista vakaumusta sekä niille, joille oman uskonnon opetusta ei koulussa järjestetä.

Ilmastoahdistus tuskin on asia, joka ihan ensimmäisenä kuormittaa mielenterveyspalveluita. Nuorten valveutuneisuus tulevaisuudestaan on kuitenkin hyvä asia ja koulujen tehtävä on pitää huoli, että asiaa käsitellään jokaisen kehitystason mukaisesti. Aikuiset tekevät aikuisten tekoja ja lapset lasten.

On etenkin meidän aikuisten tehtävä ottaa ilmastoseikat tosissaan, kun teemme päätöksiä, jotka vaikuttavat tulevien sukupolvien mahdollisuuksiin elää maapallolla.

Mauri Peltokangas ihmetteli erityisesti sitä, että ”Mieskin voi synnyttää”. Sitaatti on napattu elämänkatsomustiedon oppikirjan kuvatekstistä ja kappaleen leipäteksti avaisi mitä se tarkoittaa.

Peltokankaan mukaan biologisesti mieheksi syntynyt ei voi synnyttää, mutta mikä on biologista? Suomessakin juridinen mies – transmies eli lyhyesti vain mies – on synnyttänyt. Tutkimusten mukaan transmiesten aivot ovat lähempänä keskivertomiehen kuin -naisen aivoja. Sukuelimet eivät välttämättä myöskään kerro, mitä kromosomeja henkilöllä on.

Sukupuoli ei biologisestikaan ole mustavalkoinen joko–tai -asia vaan monimutkainen psykofyysinen kokonaisuus. Mielikuvat, halut tai pelot eivät tätä tosiasiaa muuta.

On väärin, että kansanedustajan valta-asemasta käsin hyökätään vähemmistöjä vastaan. Uskonnottomilla on sananvapaus ja myös oikeus oman katsomuksen opetukseen. Transsukupuolisilla on tasavertainen ihmisarvo ja samoin nuorilla, jotka ovat kiinnostuneita elämän monimuotoisuudesta.

Nykytieteen faktat ilmastoon tai sukupuolen moninaisuuteen liittyen eivät liity sinänsä elämänkatsomustietoon oppiaineena. Ihmisten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sekä kestävä kehitys ovat opetussuunnitelman läpileikkaavia teemoja, joita käsitellään jokaisessa oppiaineessa. Opetusta ohjaavat aina opetussuunnitelman perusteissa selvennetyt arvot, ei minkään yksittäisen tahon kuvitteellinen propaganda.

Perussuomalaiset ovat aiemmin korostaneet sananvapauden tärkeyttä. Kansanedustaja Peltokankaan vaatimat oppikirjaroviot eivät kuulu vapaaseen ja vastuulliseen yhteiskuntaan.

Henna Salo

seurakuntapastori, uskonnonopettaja, E-P:n Vihreiden puheenjohtaja

Seinäjoki

Syyskokouksessa Vaasassa 28.11 oli ensimmäinen iso ehdokastapaaminen, iloinen vihreä joukkue odottaa innolla vaalikevättä.

Vaasan vaalipiirin vihreiden eduskuntavaaliehdokkaiksi nimetty 14:sta ehdokasta, vain kaksi 16 ehdokkaan täydestä listasta vielä nimeämättä.

Eduskuntavaaliehdokkaiksi valittu:

Laura Ala-Kokko, Vaasa

Jenna Alaspää, Kaustinen

Lotta Alhonnoro, Vaasa

Faisa Egge, Kokkola

Markku Harju, Mustasaari

Riikka Harjula, Teuva

Heli Hämäläinen, Alajärvi

Mikko Jokipii, Kurikka

Tuomas Ojajärvi, Seinäjoki

Tuula Närvä, Vaasa

Marko Perälä, Vaasa

Henna Salo, Seinäjoki

Anni Teerikangas, Pietarsaari

Taru Yli-Panula, Seinäjoki

Vaasan vaalipiirin vihreät pitivät syyskokouksensa Vaasassa 28.11.2018.
Piirin puheenjohtajana jatkaa edelleen seinäjokelainen Tuomas Ojajärvi,
jolle kokouksessa ollut vastaehdokasta.

Paikalla oli myös lähes kaikki jo nimetyt kevään
eduskuntavaaliehdokkaat. Vihreiden listalla onkin enää yksi vapaa paikka
ja Vihreät lähtevät hakemaan tosissaan ensimmäistä vihreää
kansanedustajaa Vaasan vaalipiiristä. Ojajärven mukaan nykyisellä
listalla voidaan odottaa jopa isompia yllätyksiä kevään vaaleissa.
– Meidän ei tarvitse nöyristellä vaan lähteä rohkeasti tavoittelemaan
vaikka useampaakin paikkaa, sillä Suomi tarvitsee nyt vihreyttä. Suomi
tarvitsee politiikkaa, jossa katsotaan oikeasti eteenpäin ja jonka
keskiössä on luonto ja ihmiset eikä eturyhmät. Politiikkaa, jossa
koulutus on tie koko Suomen menestykseen ja köyhyyden vähentämiseen.
Suomi tarvitsee politiikkaa, jossa ei pystytetä rajoja ja luokitelle
ihmisiä meihin ja muihin, totesi Ojajärvi kokouksen avauspuheessaan.

Kannanotossaan vihreät haluavat pohjalaismaakunnat eturintamaan
ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vihreät näkevät, että tämä hyödyttää
maakuntien taloutta puhtaan teknologian kysynnän kasvaessa ja olisi
suuri mahdollisuus alueen elinkeinoelämälle.
Uudet ratkaisut hyödyttäisivät myös niin maataloutta kuin koulutustakin
kolmen maakunnan alueella.

Vaasan vaalipiirin Vihreät hallitus 2019 :

Puheenjohtaja, Tuomas Ojajärvi, Seinäjoki

Hallituksen jäsenet:
Henna Salo, Seinäjoki
Mikko Muilu, Seinäjoki
Taru Yli-Panula, Seinäjoki
Lotta Alhonnoro, Vaasa
Laura Ala-Kokko, Vaasa
Tuula Närvä, Vaasa
Jenna Alaspää, Kaustinen
Mico Ylimäki, Kauhajoki
Faisa Egge, Kokkola

Varajäsenet :
Anna Granlund, Seinäjoki
Mervi Soini, Pietarsaari
Hannu Saari, Kaustinen
Juha Tuomikoski, Vaasa
Anni Teerikangas Pietarsaari

Pohjalaismaakunnilla on loistava mahdollisuus olla Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden täyttämisen edelläkävijä Suomessa. Tavoitteiden täyttäminen myös hyödyttää maakuntien taloutta, sillä ilmastopäästöjä ja muita ympäristöhaittoja vähentävän teknologian kysyntä kasvaa nopeasti. Tämä on suuri mahdollisuus alueemme elinkeinoelämälle tuottaa niitä ratkaisuja, joita koko maailma tarvitsee.

Ilmastonmuutosta ei torjuta nykyisen hallituksen tarjoamilla toimilla. Meidän tulee vahvistaa ja suojella metsien ja soiden hiilinieluja sekä edistää luopumista fossiilisista polttoaineista. Ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii uskallusta muuttaa talouden rakenteita, ja sitä on Vaasan vaalipiirin alueella jo nähty. Esimerkkeinä alueellamme ovat vaikkapa lukuisat tuulivoimahankkeet, kasvava kiinnostus biokaasuun, maalämmön nopea yleistyminen, Vaasan kukoistava cleantech-sektori ja kahden maakunnan alueelle syntymässä oleva akkuklusteri.

Alueellamme on jo nyt paljon ilmastotyöpaikkoja, mutta niiden määrä voidaan moninkertaistaa. Tutkimusten mukaan uusiutuviin perustuva energiajärjestelmä työllistäisi enemmän kuin nykyinen fossiilitalous. Työpaikkoja syntyy teollisuuden, palveluiden ja maatalouden aloille. Alueemme yliopistoille että ammattikorkeakouluille tämä tarjoaa mahdollisuuksia. Lisäämällä satsauksia puhtaan energian koulutukseen turvaamme elinvoimaisen tulevaisuuden.

Vihreät tahtovat tehdä maataloudesta ilmaston kannalta kestävämpää. Haluamme hyödyntää maakuntiemme suuret mahdollisuudet ruuantuotannon ilmastovaikutusten vähentämisessä, esimerkiksi lisäämällä kotimaisen kasviproteiinin tuotantoa ja jalostusta.