1980-luvun nuorisoliikkeillä oli sanonta : “Älä säädä päätäsi – vika on todellisuudessa.” Sillä tarkoitettiin, että jos maailma ahdistaa sinua, sinun ei tarvitse mennä terapiaan. Ahdistuksen syy et ole sinä vaan maailma.
Vanha sanonta on tullut mieleeni viime aikoina, kun mediassa on keskusteltu nuorten ilmastoahdistuksesta.
Ilmastoahdistus – psyykkinen sairaus?
Ilmastoahdistus muistuttaa psyykkistä sairautta. Sen oireita ovat esimerkiksi lamaantuminen, voimakas vihantunne, masennus, häpeä, suru, epätoivo, pelko ja ortoreksia (pakonomainen itse luotujen sääntöjen noudattaminen).
Ilmastolakkojen käynnistäjällä Greta Thunbergilla diagnosoitiin teini-iässä masennus, anoreksia ja selektiivinen mutismi (puhekyvyttömyys tietyissä sosiaalisissa tilanteissa). Hänen oman arvionsa mukaan ilmastoahdistus ei ollut ainoa syy näihin diagnooseihin, mutta se oli “merkittävä tekijä”.
On selvää, että tällaisia oireita pitää hoitaa. Päätä pitää säätää. Myös Thunberg oli hoidossa näiden oireiden vuoksi. Elämäkerrallisessa teoksessaan “Sydämen asioita” hänen äitinsä Malena Ernman kertoo äidin hädästä, kun tämä etsi hoitoa lapselleen.
“Haluan että olette paniikissa”
Toisaalta on selvää, että ilmastoahdistus ei synny tyhjästä. Greta Thunberg kertoo tutustuneensa ilmasto-ongelmaan kahdeksanvuotiaana. Hän oli shokissa, kun hän tajusi, että aikuiset ovat tienneet tästä koko ajan mutta elävät ihan kuin maailma olisi normaali eikä matkalla tuhoon.
16-vuotiaana Thunberg julisti Davosiin kokoontuneille aikuisille miljardööreille : “En halua että olette toiveikkaita. Haluan että olette paniikissa. Haluan että tunnette sen pelon, jonka minä tunnen joka päivä.”
Maailma on kuin paha uni
Ilmastoahdistus on tyypillinen teini-iän oireyhtymä. Minulla se puhkesi vasta 36-vuotiaana. Ratkaiseva tekijä oli Lynas Markin teos Six degrees. Our Future on a Hotter Planet (suomentamaton, alkuteos 2005). Selostan sitä vähän, niin ilmastoahdistus tulee ymmärrettäväksi niille, jotka eivät ole koskaan kokeneet sitä.
Kirja ryhmittelee arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista kuuteen lukuun. Jokainen luku kertoo yhden asteen lisälämpenemisestä.
Ensimmäisessä kuvataan nykyistä maailmaamme, jossa maapallo on lämmennyt vajaan yhden asteen. Pieniä asioita, kuteen erään sammakkolajin sukupuuttokuolema Keski-Amerikassa. Ja isompia, kuten hirmumyrsky Katrina New Orleansissa.
Toisessa ja kolmannessa luvussa, kun maailma on lämmennyt 2-3 astetta, aavikot leviävät ja tulvat ajavat miljoonia ihmisiä pakosalle. Neljän asteen tienoilla maailman ruokahuolto romahtaa, ja pakolaisvirtojen hallinta ei onnistu enää hyvälläkään tahdolla.
Viimeisessä luvussa, kuudessa asteessa, maailma on kuin paha uni. Suurin osa eliölajeista ja ihmiskunnasta on pyyhkäisty olemattomiin. Jäljellä olevat ihmiset ovat vetäytyneet sisämaahan, sillä meret ja rannikot ovat hengenvaarallisia paikkoja.
Säädä päätäsi ja säädä todellisuutta
Minä reagoin ilmastoahdistukseeni elämänmuutoksella ja yhteiskunnallisella aktivismilla. Rupesin pääosin kasvissyöjäksi ja pidin vajaan kymmenen vuoden tauon lentomatkailussa. Liityin vihreisiin ja asetuin ehdolle vaaleissa. Sanalla sanoen : halusin säätää todellisuutta.
Voimaantuminen ja toiminta on tärkeä osa ilmastoahdistuksen hoitoa. Amerikkalaisilla ympäristöaktiiveilla on sanonta “lääke ahdistukseen on toiminta” (antidote to anxiety is action). Greta Thunberg otti tilanteen hallintaansa nimenomaan yhteiskunnallisella toiminnalla, ja loppu onkin historiaa.
Tavallisen ihmisen toimintamahdollisuudet ovat rajalliset. Toiminta kannattaa aloittaa omista elämäntavoista. Jos voimia riittää, voi edetä yhteiskunnalliseen aktivismiin, vaikkapa nyt sitten koululakkoihin.
Mutta ilmastoahdistus muistuttaa myös psyykkistä sairautta ja pahimmillaan kehittyy sellaiseksi. Tärkeää on myös omasta mielestä huolehtiminen. Minä säädin myös omaa päätäni : opettelin elämään normaalia elämää epänormaalissa maailmassa ja tunnustin oman epätäydellisyyteni. Minulla on lapsia ja olen edelleen ylpeä heistä.
Ja vaikka Greta Thunberg käski Davosin miljardöörejä luopumaan toiveikkuudesta, minä haluan muistuttaa toivon tärkeydestä. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.