Politiikka on kestävyyslaji. Jos haluaa hakea pikavoittoja tai saada aikaan nopeaa muutosta, kannattaa valita jokin toinen tapa vaikuttaa. Demokratiaan kuuluu moniäänisyys ja kompromissit. Siksi hyvin harvoin saavutetaan sellaista lopputulosta, joka täysin tyydyttää kaikki osapuolia.
Tiesin tämän kaiken, kun aikanaan lähdin mukaan politiikkaan. Toimin aluksi taustatoimijana ja järjestöaktiivina, sittemmin kuntapuolen varavaltuutettuna ja lautakuntalaisena. Silti tämä asetelma uuvuttaa välillä, ja raskaasti. Ihminen on paljon muutakin kuin ajamansa asiat. Ja elämässä eteen tulevat sattumien summat ajavat meidät toisinaan valintojen eteen. Minulle tämä tarkoitti tänä vuonna kaikista Vihreiden järjestötoiminnan luottamuspaikoista luopumista.
Olen nainen, äiti, tytär, sisko ja vaimo sekä monia muita rooleja, joista muodostuu kokonainen identiteetti. Olen hyvin resilientti ihminen, joka näyttää kestävän keskimääräistä enemmän vastoinkäymisiä. Ei riittänyt, että pandemia sai perheemme juhlavuoden tuntumaan lähinnä kaukaiselta haaveelta. Siihen päälle sekä tätini että äitini sairastuivat syöpään. Arjessaan apua ja tukea tarvitseva veljeni muutti Seinäjoelle ja minusta tuli hänen edunvalvojansa. ”Miten voit? Kuinka jaksat? On sinulla kyllä paljon nyt kaikkea. Muista levätä ja huolehtia itsestäsi.” Niin. Miksi minä jaksan ja niin moni toinen murtuu jo vähemmästä?
Olen ratkaisukeskeinen ihminen. Näen enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia, osaan katsoa asioita positiiviselta kantilta ja vahva uskoni asioiden järjestymiseen ei horju yksittäisistä vastoinkäymisistä. Välillä toki murrun tai suutun, itken ja suren. Mutta lopulta taas nousen. Olen pyytänyt ja saanut apua. Vanhemmiten olen oppinut olemaan armollinen sekä itselleni että muille. On tehtävä valintoja ja laitettava asioita tärkeysjärjestykseen. En pyri miellyttämään ketään, mutta en myöskään halua loukata tai olla tieten tahtoen ilkeä. Mieluummin neuvottelen kuin riitelen ja olen oppinut myös olemaan hiljaa, silloin kun asia ei muutu miksikään, vaikka sanoisin mielipiteeni.
Harjoitan myös eskapismia, todellisuudesta pakenemista. Taide saa ihmettelemään ja inspiroitumaan. Metsässä on hyvä keskittyä hengittämään. Kuuntelen ja luen kirjoja sekä katson elokuvia, jotka poikkeavat omasta elämästäni. Dekkarit asettavat omat ongelmat uuteen valoon ja rakkaudentäyteiset elokuvat muistuttavat tunteen palosta. Itkin, kun Wonder Woman taisteli sotatantereella luoteja vastaan yksin raivaten tien perässään tuleville miehille! Olen nähnyt elokuvan kolmesti ja katsoisin sen koska vaan uudestaan. Sankaritarinoissa ratkaisut ovat yksinkertaisia, hyvä ja paha mustavalkoista. Välillä se tuntuu rauhoittavalta, koska se on niin kaukana todellisuudesta.
Demokratia on hauras, kuten olemme viime aikoina saaneet huomata. Suuri osa ihmisistä on melko pihalla siitä, miten demokratia toimii ja miksi tarvitsemme moniäänisen, moninaisen yhteiskunnan. Huudetaan vain omaa totuutta kuulematta ja näkemättä muita. Odotetaan nopeita ja tehokkaita ratkaisuja. En lähtenyt politiikkaan mukaan poteroituakseni tai hakeakseni konflikteja. Lähdin mukaan ratkaisemaan asioita. Lähdin keskustelemaan, kuuntelemaan, oppimaan ja löytämään yhteisiä kompromisseja, jotta myös lapsillamme olisi hyvä elää täällä. Jotta hyvinvointiyhteiskuntamme säilyisi ja ihmiset voisivat luottaa tulevaan.
Jotta minun kaltaiseni perheenäidin ääni kuuluisi ja jotta voisin ajaa niiden heikompien asiaa, joiden oma ääni ei riittävästi kanna.
Olkoonkin ylevää tai naiivia, mutta haluan, että toivo palaa yhteiskuntaan. Haluan, ettei yksikään nuori tipahda turvaverkon tuolle puolen, eikä yksikään vanhus kuole yksin. Siksi olen edelleen mukana tällä maratonilla. Ymmärrän, etten voi yksin tehdä paljoakaan, mutta olen oppinut, että kaiken tämän mölinän keskellä on ihmisiä yli puoluerajojen, jotka aidosti haluavat samoja asioita. Siksi jaksan ja siksi olen jälleen ehdolla kuntavaaleissa.
Anna Granlund on varavaltuutettu ja pitkäaikainen vihreä aktiivi Seinäjoelta