Ihmisten luonnon tuhoamisvauhti on kiihtynyt äärimmilleen. Luonto on ihmisen mielestä ihmistä varten, eikä ihminen luontoa varten niin kuin sen pitäisi olla. Viime aikoina on ollut havaittavissa monia jo kauan sitten ennustettuja asioita luonnon tilan heikkenemisessä, kuten pölyttäjien vähentyminen, vesipula, ankarat myrskyt ja kuivuuskaudet.
Nämä Suomessa kaukaisilta tuntuvat asiat ovat hiljalleen alkaneet hiipiä lähemmäs myös rajojemme sisäpuolelle. Tänä vuonna esimerkiksi Yle kampanjoi “Pelasta pörriäinen” -teemalla ja välittää tietoa pölyttäjähyönteisistä mediassa. Viime kesänä Petäjävedellä Keski-Suomessa talousvesi oli vähissä kahden vuoden kuivuuden jälkeen. Vesipula jatkui pitkälle syksyyn.
Ekosysteemi on luonnon kokonaisuus, johon kuuluvat elävät kasvit, sienet, bakteerit, isot ja pienet eläimet, sekä eloton materiaali, kivikehä ja vesi, joka kiertää ekosysteemissä esiintyen siellä eri muodoissaan. Ekosysteemissä on monta liikkuvaa osaa, myös ihminen on osa ekosysteemiä. Ekosysteemin tasapainoa on kuitenkin helppo häiritä. Esimerkiksi kasvinsuojeluaineilla aiheutetaan hyönteisten ja bakteerien häviäminen, jonka seurauksena ekosysteemin tasapaino järkkyy ja häiriötila ilmenee lajikatoina, massaesiintyminä tai muunlaisina katastrofeina.
Maataloudessa on käytetty esimerkiksi yleisesti glyfosaattia tappamaan rikkakasveja viljelykasvustoista. Tällä aineella on muitakin yllättäviä vaikutuksia, kuten se, että sen käyttö hävittää maaperästä rikkakasvien lisäksi myös hyviä bakteereita. Toisaalta haitalliset itiöt ja sienet saattavat lisääntyä, jonka seurauksena viljelyksillä ilmenee kasvitauteja. Myös muut kasvinsuojeluaineissa käytettävät apu- ja tehoaineet ovat myrkyllisiä erityisesti pölyttäjähyönteisille. Ja iso osa ravintokasveistamme on hyönteispölytteisiä. Eli me nautimme tällaisesta globaalista ekosysteemipalvelusta, jonka luonto meille tarjoaa maksutta. Miettikää, miten paljon esimerkiksi omenapuidemme käsityönä pölyttäminen maksaisi, jos pölyttäjähyönteisiä ei olisi.
Jotenkin maataloudessa ollaan unohdettu se, että maaperän kasvukuntoa tulisi parantaa. Vaikka maanviljelijöillä tuleekin olla kasvinsuojelukoulutus suoritettuna ja integroidut kasvinsuojelumenetelmät opeteltuina, ei ruiskutuksia tunnuta kuitenkaan voitavan välttää. Maatalous on edennyt niin edistyksellisiin toimiin ja tavoitteisiin tehokkuuden suhteen, ettei satoa saa menettää yhdenkään hyönteistuhon vuoksi, koska sen torjumiseen löytyy kasvinsuojeluaine ja -keino.
Toisin on onneksi luomuviljelyssä. Luomu -lyhennehän tulee alun perin luonnonmukaisesta viljelystä. Luonnonmukainen viljely on ekosysteemin kokonaisuuden huomioivaa viljelyä luonnon ehdoilla kaikki öttiäiset sisällytettyinä mukaan – “kaikilla mausteilla”. Maaperän kasvukuntoa ei mitata ainoastaan sadon määrällä, vaan sen sisältämien bakteerien ja pieneliöiden määrälläkin on väliä. Maaperä on elävää, sen rakenne pyritään pitämään kuohkeana ja kosteutta sopivasti pidättävänä. Toki satokin yleensä lisääntyy, kun maaperän kunnosta huolehditaan. Myös monimuotoisuudesta pidetään kiinni ja mietitään viljelykierto siten, että hyödynnetään suojakasviominaisuudet aina kun mahdollista. Vanha hyvä keino on viljellä porkkanaa, sipulia ja persiljaa vierekkäin, jotta ne torjuvat ristiin toistensa tuholaisia.
Luomussa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita, tämä vähentää erityisesti ravinnepäästöjä vesistöihin. Tavallisilta maatalousmailta valuu vesistöihin huomattavia määriä ravinteita sateiden mukana. Vesi kuljettaa ojien kautta vesistöihin fosforia ja typpeä, jotka ovat liuenneina hyvin tehokkaita kasvun lisääjiä muun muassa leville. Erityinen vitsaus varsinkin täällä Etelä-Pohjanmaalla ovat jokakesäiset sinileväkukinnot järvissä. Tämä johtuu vesien rehevöitymisestä eli ravinteiden karkaamisesta pelloilta veteen. Valitettavasti siellä pellossa ei ole aina juuri oikealla hetkellä kasvia imemässä ravinteita, kun niitä sinne lisätään ja siksi ravinteet pääsevät liukenemaan.
Laaja sinileväesiintymä voi estää vesistön hyötykäytön jopa useiksi viikoiksi kesällä. Olen huolestuneena seurannut esimerkiksi Alajärven useissa järvissä lisääntyneitä sinileväkukintoja. Sinileväinen vesi voi aiheuttaa myrkytys- ja iho-oireita, joten sitä ei voi käyttää kastelu-, uima- tai löylyvetenä. Osa sinilevistä on myrkyllisiä. Sinilevien myrkyt voivat vaikuttaa myös kaloihin, joten kalastamista sinileväisestä vedestä olisi hyvä välttää. Tämän runsaan 16 vuoden Alajärvellä asumisen aikana sinileväesiintymät ovat lisääntyneet myös kirkasvetisissä järvissä, kuten Kaartusessa ja Iiruujärvessä. Osa ihmisistä ei valitettavasti edes tunnista sinilevää. Näihin edellä mainittuihin järviin vaikuttavat myös metsähakkuut, joita rannoilla on ollut runsaasti. Varsinkin avohakkuualueilta ravinteita liukenee ja kulkeutuu metsäojien kautta järviin. Lisäksi viime vuosien kuivuus on madaltanut pohjavesien pintaa, jolloin näihin lähdevaikutteisiin järviin ei virtaa enää pohjavettä yhtä paljon kuin normaalina vuonna, jolloin veden ravinnepitoisuus kasvaa.
Etelä-Pohjanmaalla on lantaa liikaa suhteessa lannan levityskelpoiseen peltopinta-alaan nähden. Tämä on yksi tekijä, minkä vuoksi alueellemme kannattaisi rakentaa lisää biokaasulaitoksia. Lanta voitaisiin kaasuttaa energiaksi ja lisäksi kaasutuksen kuivajäännöksessä ravinteet ovat paremmin kasveille imeytyvässä muodossa, kuin suoraan lantalasta maahan levitettynä. Eikä kaasutusjäännös haise! Kaikki voittavat, eikä naapuri valita, vaikka peltoa lannoitettaisiin juhannusaattona, niin kuin tapana on. Hyvää ja turvallista juhannusta!
Heli Hämäläinen on ammatillinen opettaja Alajärveltä. Hän oli Vihreänä eduskuntavaaliehdokkaana kevään 2019 vaaleissa, ja julkisti viime viikolla ehdokkuutensa vuoden 2021 kuntavaaleissa