Vituttaa. Vituttaa kaikki. Vituttaa yhteiskunta, sosiaalinen media, uutisointi keltaisesta lehdistöstä YLEen ja kaikki siltä väliltä. Vituttaa naapurit, kaverit ja lenkkipolulla vastaan tuleva tuntematon.
Olen 23 vuotta hoitoalan tehtävissä työskennellyt sairaanhoitaja ja työskentelen tällä hetkellä hoivakodin johtajana. Työnantajani on yksityinen ja monien mielestä se itse saatanasta seuraava, hoitajia riistävä sekä vanhuksia hyväksikäyttävä hoivajätti.
Voin rehellisesti ja omasta kokemuksesta sanoa, että se niin kutsuttu riistäjäyritys antaa minulle kaikki mahdolliset resurssit tuottaa erinomaista hoivaa. Mikään hoivakriisi minun tietämykseni ja kokemukseni mukaan ei ole ollut kiinni siitä, etteikö työnantaja antaisi mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä.
Minun hoivakotini toimii. Ammattitaitoiset työkaverini tekevät työtään sydämellä, aidosti asukkaistamme huolehtien. Olen kiitollinen työstäni ja kaikista niistä mahdollisuuksista, joita työnantajani minulle ja työyhteisöllemme antaa.
Vitutukseni syynä ei ole pelkästään korona tai se viime vuonna kohistu helvetin hoivakriisi, vaan joidenkin yhteiskunnallisten toimijoiden tapa ratsastaa ja politikoida vallitsevalla tilanteella.
”Yksityiselle ei kuulu varmuusvaraston välineet!”, huutaa asiaan perehtymätön. Toinen tietämätön taas kertoo varmana tietona näkemyksensä yksityisten hoivayritysten tavoitteista päästä eroon vanhuksista ja jättää suojausohjeita noudattamatta. Tätä on raskasta kuulla ja nähdä. Totuus on, että teemme joka päivä kaikkemme asukkaidemme hyvinvoinnin eteen.
Takanani on nyt neljä viikkoa pitkiä työpäiviä ja jatkuvaa valmiustilaa työkavereideni ja asukkaiden hyvinvoinnin varmistamiseksi. Siinä sivussa yritän pitää huolta omasta perheestäni. Samaan aikaan sosiaalisessa mediassa valitetaan etätyön tylsyyttä ja muistutetaan, että nyt vähintäänkin pitäisi opetella jokin uusi taito tai edes vieras kieli, muuten olet heittänyt vallitsevan tilaisuuden tarjoamat mahdollisuudet hukkaan.
Joudun siis myöntymään huonon ihmisen rooliin, häpeämään ja tulemaan koronakriisistä ulos ilman uusia taitoja. Toivottavasti kuitenkin minä, perheeni, työkaverini ja hoivakotimme asukkaat selviävät tästä hengissä.
Me hoitoalalla työskentelevät – ja tarkoitan tässä kaikkia hoivaketjuun kuuluvia, laitoshuoltajista ja roskakuskeista hoitajiin ja lääkäreihin – teemme kaikkemme suojataksemme asiakkaamme ja pitääksemme sairaanhoitoketjut käynnissä.
Median ja yhteiskunnan huutaessa kunnioitusta hoitajille, tärkein tuntuu unohtuvan – ulospääsy kriisistä. Kysymys on nimittäin siitä, miten valmistaudumme Suomen, Euroopan ja koko maailman tasolla seuraavaan virukseen, koska viimeinen tämä ei ole.
Mikä arvostuksen osoitus se on hoitohenkilöstölle, että valaistaan vähän seinää Helsingissä? Voin kertoa, ettei kiinnosta paskaakaan.
Arvostusta voi osoittaa neuvottelemalla asiallisen työehtosopimuksen.
Arvostusta voi osoittaa jättämättä leikkaamatta hoitajien koulutuksesta.
Arvostusta voi osoittaa antamalla työrauhan ja kunnioittamalla annettuja ohjeita.
Se
kiinnostaa. Sillä on oikeasti väliä.
Vihreä, v*ttuuntunut hoivakodinjohtaja Riikka Harjula, Teuva