“Median vallan sanotaan kasvaneen viime aikoina. Olen valmis tekemään saman arvion. Media käyttää tänä päivänä erittäin suurta mielipidevaltaa. Olen myös samalla sitä mieltä, että median vastuu ei ole kasvanut samassa suhteessa. Avoimuuden, tasa-arvoisuuden ja tiedostamisen lisääntyessä myös median virheet saavat entistä julmempia seurauksia.”
Näin kirjoitti Jyrki Katainen jo vuonna 2008 kirjoituksessaan Politiikka, media, valta ja vastuu (Kanava 2/2008).
Sama kehitys on vain kärjistynyt, ja nämä sanat tämä päivänä nähdäkseni enemmän totta kuin koskaan. Ongelmia on sekä politiikassa että sen käsittelyssä. Kun Luxemburgin pääministeriltä Jean-Claude Junckerilta kerran kysyttiin, miksi hänen hallituksensa ei tee viisaita päätöksiä, vaikka siellä on viisaita ministereitä, Juncker vastasi: ”Me kyllä tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta emme tiedä, miten niiden päätösten jälkeen pärjäisimme vaaleissa.”
Politiikka on muuttunut vaalista toiseen lyhyen matkan juoksuksi.Osaamisen rakentaminen kärsivällisesti on vähentynyt automaattisesti pitkäjänteisyyden vähetessä.
Onko sopulista tullut hyeena?
Politiikan ja eritoten poliitikkojen käsittely on muuttunut myös. Toimittajat juoksevat kaikkien skandaalinalkujen perässä, ja uskovat kaiken mitä milloin mitkäkin ”nimettömät lähteet” poliittisista vihollisistaan kuiskuttelevat, ja julkaisevat ne totena klikkauksien toivossa.
Poliitikkoja ei myöskään kohdella kuin rivikansalaisia. Poliitikoksi päätyvä joutuu käymään läpi menneisyyttään ja tekemisiään eri tavalla kuin muut: Pimeästi maksettu remppa? Myymälävarkaus? Verokikkailua? Ihmissuhdesotkuja? Kestääkö entinen elämä tarkastelua? Moni täyspäinen, järkevä poliitikonalku ei uskalla asettua ehdolle, koska politiikasta tai politiikan käsittelystä on tullut vikojen etsintää, suosituimmuuskilpailua ja galluppien perässä juoksemista.
Kohumylly kiihottaa journalistit kääntämään joka kiven. Ajojahti, sanovat poliitikot. Uutinen, sanovat toimittajat.
”Mutta sellainen epäoikeudenmukaisuus on ollut tosi vahva tunne viime aikoina. Et sillon, jos joutuu hampaisiin, niin kyllä sä aika voimaton oot myös, et miten sä pystyt puolustautuun ja miten sä pystyt kertoon asioista.”
****
”Ja se on kyllä semmonen median etiikkaan liittyvä puoli, että missä menee rajat? Se tapa millä uutisoidaan ja se tapa millä lähestytään, voi kyllä olla todella haavoittava. Ja mä väittäisin, että sillä voi olla ihmiseen kyllä aika iso vaikutus, niin sille joka on kohteena mut myös sille joka kirjoittaa. Et ei se voi olla jättämättä jälkee, jos toisesta kirjoittaa jotakin sellaista silloin, kun tietää että sen täytyy musertaa sitä ihmistä.”
Näin sanoivat eräät haastatellut Reunanen/Harju: Media iholla-tutkimuksessa.
Median vallan kasvaessa tulisi myös sen vastuun kaiken oikeuden ja kohtuuden mukaisesti kasvaa samassa suhteessa. Mutta miten saisimme toteutumaan sen myös käytännössä?
Anni Teerikangas
Pietarsaari